Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Hanna" Minna Canth
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Hanna" Minna Canth
Anna Sohvi oli laittanut heille päivällistä ja kattanut pöydän kamariin. Nyt hän posket hohtavina ja suu makeassa hymyssä ilmestyi tuvan ovelle ja kutsui heitä ruoalle. Mentiin miehissä, tai paremmin naisissa, sillä tytöthän ne vaan menivätkin.
Pöytä oli nostettu keskelle lattiaa. Sitä peitti sileäksi kaulattu, valkoinen liina. Talrikit olivat asetetut kolmelle eri reunalle ja niiden yläpuolelle veitset ja kahvelit; veitsi oikealle puolelle, kahveli vasemmalle ja veitsen pää oli pistetty kahvelin keskimmäisen ja ylimmäisen piikin väliin. Niistä taas ylempänä oli valkoiset puulusikat, alaspäin, varret oikeaan. Ja pöydän keskellä, mikä paljous siinä oli ruokia. Kori täpösen täynnä nuorta rukiista leipää, kukkurainen asetti tuoretta, vastakirnuttua voita, talrikillinen paistettua kalaa, toisella talrikilla höyryävä, pyöreä pannurieska ja keskellä kaikkia näitä herkkuja mahdottoman suuri viilipytty.
Tytöt eivät ruoan paljoutta peljästyneet, vaan kävivät sen kimppuun urhoollisella mielihalulla. Eikä sitä usko kukaan, miten hyvälle se maistui. Pannurieska oikein suli suussa. Tähän saakka olivat niin hartaasti syöneet, etteivät joutuneet mitään puhumaan. Mutta nyt Betty tahtoi Anna Sohvilta tietää, kuinka tätä tämmöistä rieskaa laitettiin. Ja Anna-Sohvi kertoi juurta jaksaen. Viiliin se oli tehty ohrajauhoista ja mannaryyniä oli pantu sekaan, että tuli murakampaa. Voita sieti runsaanlaisesti. Ei siinä suurempaa konstia ollut, mutta eivätpäs vaan kaikki saaneet syntymään. Milloin polttivat, milloin laittoivat taikinan liian sakeaksi, milloin taas tekivät jonkun muun vian. Mutta Anna Sohvilta se aina lykästi. Niin oli Rauhalahdenkin tohtorinna sanonut, ettei hän vielä tässä maailmassa ollut niin hyvää pannurieskaa syönyt, kuin mitä Anna Sohvi heille tarjosi, kerran kun olivat vieraineen lystäilemässä täälläpäin. Ja Anna Sohvi oikein loisti iloisesta ylpeydestä sitä muistellessaan.
Tytöt söivät aikalailla ja Anna Sohvi pani sen merkille salaisella mielihyvällä. Kaiketi aikoi hän siitä Aarolleenkin kerskailla. Toiset palaset kun vielä ottivat, vaikka olivat niin suuria. Häpeä sanoa, mutta Bettyä ihan jo röyhtäytti, ja sille hän vaan nauroi. Kaikki kävi laatuun näin maalla, mikä kaupungissa olisi kauhean sopimattomaksi nähty. Viilipiimään he sitten rieskan syötyä ryhtyivät ja pian syntyi pytyn reunaan kolme kaarevaa aukkoa. Paksu kermainen päällys tarttui lusikkaan ja lusikasta suupieliin ja huuliin. Kuinka lienee käynyt, mutta sai sitä Betty nenän päähänkin pikkuisen. Sille he ilveilivät ensin, mutta sitten Betty haki vaatevakasta pyyheliinan, josta kaikki kolme tempasi itselleen nurkan, ja puhtaiksi hangattiin nyt yhtaikaa suut. Niin meheviksi ja pehmeiksi olivat huulet kermasta ja rasvaisesta rieskasta käyneet, että heidän toden totta teki mieli suudella toisiaan, vaikka se tällä kertaa jäi sikseen, kun Anna Sohvi seisoi siinä luona ja katseli. Ruotsin kielellä he siitä keskenään puhuivat, ettei Anna Sohvi ymmärtäisi.
Heti ruoan jälkeen mentiin uimaan. Se tosin oli terveysopin sääntöjä vastaan, mutta mitäpä he näistä säännöistä tiesivät. Tuskin olivat koskaan kuulleet, että maailmassa jotain semmoista löytyi kuin terveysoppi. Ilman pienintäkään epäilyä siis juoksujalkaa rantaan, vaatteet kilvassa päältä pois ja sitten järveen! Mutainen oli pohja ja sameata vesi, mutta ei se paljon haitannut. Mentiin syvemmälle, siellä oli puhtaampaa. Uitiin ja melskottiin, kiruttiin ja naurettiin eikä tultu ylös ennenkuin huulet olivat sinisinä ja hampaat suussa kalisivat.
Mentiin nyt metsään kävelemään ja kaikki he siellä etsivät ja valitsivat itselleen omat lempipaikat. Ne raivattiin risuista ja kivistä puhtaiksi ja siinäpä aika kuluikin myöhään iltaan saakka.
Lehmät olivat jo kotona, kun he taas kartanolle saapuivat. Neljä lypsävää, kaksi hiehoa. Ei ollut yksikään vihainen, huoletta saivat mennä luokse. Lehmien nimet olivat: Mansikki, Torstikki, Kultaruusu ja Punakorva. Hiehojen: Mulju ja Omena. Tytöt kohta nimittivät itselleen yhden kukin, Olga otti Kultaruusun, Hanna Mansikin ja Betty tyytyi vihdoin Torstikkiin, sitten kun ensin vähän aikaa oli Olgan kanssa Kultaruususta riidellyt.
Sitä Anna Sohvi parastaikaa lypsi. Maito hurisemalla juoksi raintaan ja vaahtoeli korkealle ylös. Betyn teki kovasti mieli koettaa eikö hänkin osaisi, ja Anna Sohvi sen halusta soi. Betty kyykistyi lehmän vatsan alle, asetti rainnan nojalle polviaan vasten, niinkuin Anna Sohvillakin oli ollut ja nyt hän urhoollisesti ryhtyi toimeen. Hirvitti vähän, kun se venyi niin pitkälle ja tuntui niin oudolta kouraan se tuo, josta maitoa lähti. Eikä tullut ei pisaraakaan, vaikka kuinka olisi vetänyt. Hän koetti toista, kolmatta, neljättä, ei sittenkään.
"Ööh", murisi lehmä, huiskasi hännällään ja nosti jalkaa. Betty peljästyi, että oli vähällä kaataa koko rainnan; mutta Anna Sohvi häntä rohkaisi, neuvoi heruttelemaan ja tarttumaan kovemmin kiinni. Niin hän teki, ja nyt mikä ilo! Jo sirisi hieno, valkoinen maito-säde alas. Ja kerran alkuun päästyä se kävi kuin mestarilta. Ei sihutellut enää, kohisi vallan kovaa ja vaahtosi - vaahtosi ihan toden teolla, vaikka ei niin paljoa kuin Anna Sohvin käsissä.
Olga ja Hanna seisoivat luona, katselivat ja ihmettelivät. Eipä ollut ilman, ettei heidänkin tehnyt mieli. Mutta heiltä puuttui molemmilta rohkeutta. Kuinka se Betty raahti niin kauhean kovaa pusertaa. Uiui, uiui, eikö siihen raukkaan koskenut? Eivät he toki voisi, ei vaikka mikä.
Bettykin jo taukosi, kun ei lähtenyt enää maitoa. Nousi ylös, suoristi selkänsä ja pani kädet puuskaan. Loi silmät toisiin ja odotti, että heidän piti jotakin sanoa. Tunnustaa kumminkin hänen etevyytensä. Mimmoisia raukkoja ne olivat, nuo. Kun eivät uskaltaneet lehmän kylkeäkään taputtaa muuta kuin kaukaa kurottamalla vaan.
"Ohho!" Betty meni ja tarttui molemmin käsin sen kaulaan kiinni. Hyväili sitä ja hemmotteli: "piikani, piikani, oma Kultaruusuni, so, soh! Itikatko ne kiusaavat? Ajetaan pois, ajetaan." Lehmä vastasi: "ööh!"