Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Kiljusen Plättä" Jalmari Finne
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Kiljusen Plättä" Jalmari Finne
Plätällä oli tutti, valkoinen räsynpalanen, jonka sisään oli pantu sokeria ja sitten nuoralla sidottu räsy kiinni.
Tämä hävisi eräänä päivänä. Kun Kiljuset olivat kaikessa hyvin perusteellisia ihmisiä, ryhtyivät he sitä innokkaasti etsimään.
Äiti Kiljunen huomasi tutin häviämisen ensiksi ja huusi:
- Onko kukaan nähnyt Plätän tuttia?
Kukaan ei ollut sitä nähnyt.
Sitä etsittiin joka paikasta huoneissa. Tuttia vain ei löydetty. Luru huusi äkkiä:
- Pullan suussa on jotain, joka voi näyttää tutilta.
Ja sen suussa olikin todella jotain, joka näytti tutilta. Koko herrasväki ryntäsi Pullan luo. Pullahan oli hyvin viisas koira, joka tunsi kaikki herrasväkensä tavat. Kun se siis näki kaikkien tällä tavalla yht'aikaa ryntäävän, ymmärsi se heti, että tässä oli kysymyksessä jotain muuta kuin leikki. Se siis painoi häntänsä koipiensa väliin ja livisti tiehensä.
Isä Kiljunen ja Mökö pomppoilivat eteenpäin, äiti Kiljunen ja Luru loikkivat. Pulla piti tarpeettomana juosta pihamaalta pois, kyllä hän sielläkin arveli voivansa välttää isäntäväkeään. Ensin se tietysti kiersi pihamaan, mutta kun se huomasi, että herrasväki voi hänet piirittää johonkin nurkkaan, läksi se kiertämään taloa. Tämä ei tietystikään ollut viisasta, sillä herrasväki asettui nurkan taakse vahtimaan. Pulla hiipi hiljaa lähelle, ja juuri kun herrasväki rynnisti eteenpäin, hyppäsi se Lurun kinttujen välistä pakoon. Pulla oli viisas koira.
Nyt jakaantui Kiljusen herrasväki kahteen leiriin, toinen puoli, pomppoilevat, ajoi Pullaa takaa talon ympäri, toinen puoli, loikkivat, vahtasivat nurkan takana, Lurun pidellessä kärpäshaavia ja äiti Kiljusen levittäessä esiliinansa pyydystääkseen siihen Pullan. Pulla hyppäsi äiti Kiljusen yli. Tämä kuuluu mahdottomalta, mutta totta se on, eikä se mahdotonta olekaan, kun ajattelee, että äiti Kiljunen oli mennyt kyyryyn, ja laiha ihminen menee aina hyvin paljon kyyryyn. Pulla oli siis taas päässyt pakoon. Isä Kiljunen keksi silloin keinon. - Verkko! huusi hän.
Talossa oli vanha verkko, jota joskus maailmassa oli käytetty kalastuksessa. Se oli hyvin pahasti repeytynyt, ja kun ei herrasväki sitä korjaillut, ei sillä tietysti oltu saatu kaloja, ja siksi se oli jäänyt käyttämättä. Isä Kiljunen haki sen nyt esiin talon ylisiltä.
Verkko asetettiin Pullalle ansaksi sillä tavalla, että pojat pantiin pitelemään sen kummastakin päästä kiinni ja isä ja äiti Kiljunen lähtivät ajamaan Pullaa sitä kohden. Verkko asetettiin sille puolelle pihaa, missä talli, navetta ja sikolätti olivat. Ja nyt alkoi jahti.
Isä ja äiti Kiljunen huusivat ja huitoivat. Pulla juoksi heidän edellään pitäen yhä suussaan sitä, jota herrasväki luuli Plätän tutiksi.
- Pitäkää verkko kireällä! huusi isä Kiljunen pojille.
Pojat tottelivat.
Pulla juoksi kovaa kyytiä verkkoa kohden, äiti ja isä Kiljunen sen jäljestä. Verkossa olevasta suuresta reiästä meni Pulla verkon toiselle puolelle, mutta eiväthän isä ja äiti Kiljunen siitä mahtuneet, ja seurauksena oli, että he lankesivat kireälle pingoitettuun verkkoon. Verkko pääsi samassa poikien käsistä irti ja molemmat vanhemmat kierivät maassa verkkoon sotkeutuneina.
Ja kyllä he sotkeutuivatkin yhä enemmän. On oikein häpeällistä ajatella, että kaksi vanhaa ihmistä tällä tavalla meni verkkoon Pullan kaltaisen koirapahasen tähden. Äiti potki kuin hullu ja silloin hän sotkeutui yhä enemmän. Isä huitoi kuin hassu, verkko repeili ja hän sotkeutui siihen entistä enemmän.
He nousivat pystyyn, äiti Kiljusen laihojen kinttujen pistäessä esiin kahdesta suuresta repeämästä. He hyppäsivät kuin linnut koettaessaan irtaantua, mutta kaatuivat uudelleen. Ja kun verkko oli aivan lähellä sikokarsinaa, kaatuivat he täydellä voimalla karsinan aidan päälle; se meni kumoon, ja isä sekä äiti Kiljunen ropsahtivat karsinaan, menivät sinne mukkelismakkelis.
Kiljusilla oli porsas, jonka he olivat ostaneet keväällä ruokkiakseen sitä kesän ja syksyn, saadakseen siitä joulupaistin. Kun porsas näki herrasväen tulevan tällä tavalla karsinaansa, niin säikähtyihän se. Se hyppäsi ensin karsinan toiselle puolelle, ja samassa silmänräpäyksessä se oli jo mennyt Kiljusen isän ja äidin yli ja karannut pihamaalle.
- Porsas karkaa! huusivat pojat.
Tämä tapaus antoi verkossa-olijoille jättiläisvoimat, he kiskaisivat, verkko repesi aivan kokonaan ja he pääsivät vapaiksi. Ja nyt alkoivat he ajaa porsasta takaa. He olivat aivan kokonaan unohtaneet Plätän tutin, eikä heillä ollutkaan mitään syytä etsiä sitä Pullan hampaista, sen Luru huomasi porsaan päästyä pakoon ja tarkastettuaan Pullan suustaan pudottamaa esinettä. Se ei ollutkaan mitään muuta kuin Plätän räsynuken pää.
Sanoin kuvaamaton oli voima ja vimma, jolla Kiljusen herrasväki nyt läksi porsasta takaa-ajamaan. Se oli aivan toisenlaista jahtia kuin Pullan ahdistaminen. Porsas ei nimittäin koskaan juokse aivan suoraan, vaan tekee äkkiä kaikenlaisia mutkia, ja tämä seikka sai merkillisiä selkkauksia aikaan.
Kun porsas meni täyttä laukkaa eteenpäin, niin pomppoili ja harppaili Kiljusen herrasväki sen jäljestä ihan vimmatusti. Mutta kun porsas äkkiä teki käännöksen, ei herrasväki voinutkaan yhtä nopeasti kääntyä, vaan he töytäsivät toisiinsa ja olivat yhtenä läjänä pihamaalla.
Tällä välin oli porsas tietysti jo pihamaan toisella puolella. Pulla oli ryhtynyt auttamaan herrasväkeään ja koetti ajaa porsasta takaa. Mutta ei siinä Pullakaan onnistunut. Sekin sai tehdä silloin tällöin hyvin merkillisiä kuperkeikkoja, kun porsas äkkiä pysähtyi ja Pulla meni sen yli ja kaatui maahan.
Tästä syntyi tietysti sellainen melu, että koko lähikylän väki riensi apuun. Ja kun he olivat hyvin auttavaisia ihmisiä, niin ryhtyivät he kaikki ottamaan porsasta kiinni.
Kaikki portit suljettiin, ja ihmisiä asettui pitkään riviin ajamaan porsasta pihamaan nurkkaan. Porsas käveli rauhallisesti, vilkuen vain silloin tällöin hiukan taakseen.
Juuri kun tultiin pihamaan nurkkaan, se mennä pujahti portin alitse.
Ja nyt vasta oikein juoksu alkoikin. Kaikki oli tähän asti ollut vain leikkiä sen rinnalla.
Porsas juoksi suoraan rantaan. Tietäähän jokainen, että porsas ui hyvin. Tietysti Kiljusen herrasväen porsas vielä paremmin kuin muiden.
Tämä lähti uimaan eteenpäin. Kaikki ihmiset ryntäsivät rantaan, ja monet vauhdin vaikutuksesta mulskahtivat veteen.
Eihän siinä auttanut mikään muu kuin mennä veneeseen ja lähteä soutamaan jäljestä.
Kaksikymmentä ihmistä meni veneeseen, jossa ei olisi saanut olla muuta kuin korkeintaan kymmenen. Vähän matkaa rannasta päästyä vene painui pohjaan ja ihmiset saivat lähteä uimaan. Vene kiskottiin ylös, tyhjennettiin ja nyt läksi viisi miestä Kiljusen herrasväen kanssa porsasta takaa ajamaan. Tämä oli sillä välin päässyt jo hyvin pitkälle ja ui saarta kohden, jossa se viimein nousi maihin, ja niin kiire sillä oli mennä puiden suojaan, ettei se joutanut edes ravistamaan vettä päältään.
Mutta pian tulivat takaa-ajajatkin.
Kun heitä oli niin vähän, niin käytiin veneellä noutamassa koko kylän väki sinne. Ja nyt alettiin järjestää oikein täydellinen jahti. Kaikki ihmiset asettuivat suureen piiriin saaren rannoille, jokainen otti karahkan käteensä ja läksi hitaasti astumaan eteenpäin. Tällä tavalla koetettiin saada porsas saarretuksi. Viisi eri kertaa se pääsi tämän kehän sisältä pois, tavallisesti livistäen jonkun kinttujen välistä.
Mutta ahkeruus kovankin onnen voittaa, sanoo sananlasku, ja niin voittivat piirittäjätkin viimein porsaan. Ne pääsivät aivan sen lähelle joka puolelta. Porsas ei enää välittänyt pakoonmenosta, istui vain rauhallisesti kannon päässä ja kovasti ihmetteli, miksi hänen tähtensä oli näin paljon vaivaa nähty.
Porsas tuotiin kotiin ja veneellä saatiin monta kertaa soutaa saareen, ennenkuin koko kylän väki oli tuotu takaisin.
Vaikka kaikki nämä ihmiset olivat tulleet auttamaan kenenkään pyytämättä, niin nyt ne vaativat itselleen palkan. Ja isä Kiljusen täytyi maksaa. Kylläpä se porsas tuli kovin kalliiksi hänelle.
Kun kyläläiset olivat menneet pois, syntyi perheen kesken neuvottelu siitä, minkä tähden tämä kaikki oli tapahtunut, ja silloin huomattiin, että Plätän tutin tähden oli nähty tämä vaiva. Ja tutti oli yhä vielä kateissa.
- Missä ihmeessä se tutti on? sanoi äiti Kiljunen.
- Se ei voi olla missään muualla kuin täällä sisällä, sanoi isä Kiljunen, joka kaikessa oli tavattoman viisas mies.
Ei auttanut silloin mikään muu keino kuin kantaa kaikki tavarat pihalle, jotta päästäisiin selville siitä, missä tutti oli.
Olisi luullut, että herrasväki muutti jonnekin, kun he kuljettivat tällä tavalla kampsujaan. Tietysti kylän väki taas tuli auttamaan heitä.
Ihan kaikki tavarat tuotiin pihalle. Eihän kukaan voinut uskoa, että tutti olisi kukkien keskellä tai että se olisi kattolampussa, mutta nekin laahattiin pihalle. Viimeksi oli jäljellä enää vain Plättä ja hänen kehtonsa. Kun herrasväki meni sitä nostamaan, niin mitä he näkivätkään?
Niin, mitä he näkivätkään?
Plätän istumassa kehdossaan ja tuttinsa suussaan. Se oli pudonnut kehtoon, mistä Plättä oli sen löytänyt ja pannut taas suuhunsa.