Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Tarinoita ja tapahtumia" Kauppis-Heikki
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Tarinoita ja tapahtumia" Kauppis-Heikki
Yönseutuna jakoivat veljekset raha-omaisuutensa ja seuraavana aamuna voivat ryhtyä muun irtaimen tavaran kimppuun. Ensin oli koottava kaikki näkösälle. Jokainen nurkka siinä katseltiin ja mikä vaan penninkään arvoiseksi arvattiin, tuotiin jaettavien joukkoon. Kaikki vanhat virsut, kengän kappaleet ja mitä vaan oli, otettiin tutkittavaksi raha-arvon mukaan.
Kun ei enää huoneista, eikä ulkoa löytynyt muuta kun joku luudan tynkä, alkoi itse jakaminen. Kusto haki uunilta pari sileäpintaista pärettä ja ojensi niistä toisen Maunolle.
- Mitä sinä näillä? kysyi tämä.
- Ei kulu paperi, selitti Kusto. Otahan kynä käteesi.
Heidän taloudessaan kun ei ollut rautaa arvokkaampia metallitavaroita, joutui kaksi kirvestä ensiksi esille. Kuston keksimä järjestys vaati, ettei niitä saanut yhtä rintaa vertailla toisiinsa, vaan ne olivat tutkittavat yksi kerrallaan. Esineen hinnasta ei saanut keskustella sen enempi, kuin että minkä se uutena maksoi ja sitten ajatella nykyinen hinta ja merkitä päreesen numeroilla. Sen tehtyä asetettiin päreet rinnatusten. Jos numerot olivat samat, ei siinä ollut mitään korjaamista, muuten pantiin eroitus kahtia. Niin tuli toiselle kirveelle hintaa 1 markka 60 penniä, toiselle 1 markka 22 1/2 penniä.
- Mitenkäs nyt tehdään? kysyi Mauno. Kumpiko maksaa ne 37 ja puoli penniä?
- Se joka haluttaa ottaa paremman kirveen.
- Minä otan paremman, se kun on minun nimikkoni, sanoi Mauno.
- Ota vaan, sanoi Kusto. Et tarvitse antaa kuin 37 penniä, puoli penniä pannaan muistiin.
Mauno antoi rahat paikalla. Tätä tekoa tekivät veljekset niin ahkerasti, että tuskin syödäkään malttoivat. Silloin tällöin vaan kävivät hevosille antamassa ruokaa.
Alussa oli tavaroiden otto vapaaehtoinen, mutta Mauno siitä viimein teki muistutuksen.
- Sinä otat aina sen puolen, jossa on rahaa muassa, sanoi hän.
- Eihän se mitään, lohdutteli Kusto. Sinä saat tavarat sitä parempia.
- En minä aina paraimpiakaan tahtoisi, sillä se on rahoille hupa. Asetetaan nyt niin, että vuorotellen toiselle ja toiselle rahapuoli.
- Ei hyvä veli se oikein sovellu, sillä kuka sen takaa, tuleeko enempi sinulta kuin minultakaan olluksi ajattelematta omaa etua, kuin on edeltäpäin tiedossa, mikä tavara millekin joutuu. Jaetaan ennen vaikka arvalla silloin kuin kumpainenkin haluttaisi ottaa saman puolen.
- No jaetaan arvalla, mutta mistä ne arvat tehdään?
- Onhan meillä pieniä penniä, laitetaan niistä. Anna sinä yksi, minä panen toisen.
- Tuossa on, vaan mitenkä niillä...
- Kohta sen näet.
Kusto otti veitsensä ja raapasi sen kärjellä toisen pennin kupeesen pari raamua.
Ensimmäisen erimielisyyden sattuessa vetäsi Kusto jaettavaan esineesen hiilellä ristin ja asetti sitten pennit hattuun, jossa puisteli niitä vähän aikaa ja sitten ottamaan. Jolle nousi merkitty penni, se sai hiiliristillä merkityn esineen.
Tämän keinon keksittyä jatkoivat veljekset jakoa aivan tyytyväisesti, vaikka kyllä siinä meni monta päivää. Viimein joutuivat miesten omat vaatteet jaettavaksi ja siinäpä ei enää entiset jakotavat oikein soveltuneet. Kusto oli paljon pienempi Maunoa, joten vaatteita ei sopinut vaihettaa. Täytyi panna omatunto kiusaukseen, niin vaarallista kuin se olikin. Pahimmin pelkäsi Kusto veljeänsä, sillä se oli pitkässä jakotyössä käynyt entistään joutuisammaksi hinnoittelemisessa. Kerran - vaan katsahti esineen päälle ja tekasi samassa numerot päreen pinnalle. Siinä olikin parhaallaan käsissä muutamia paria hurstihousuja.
- Mauno, tee omantunnon mukaan! varoitti Kusto katsellen lahkeen suut ja kaikki. Uneuta sinä pois mielestäsi, että nämä ovat minun housut, eläkä pane korkeampaa hintaa kuin oikein. Katsos, täälläkin on reikä.
- Revennyt vähäisen, mitä se...
- Niin, ja Kuston housut ovat pienempiäkin, sanoi äiti, joka oli tullut katsomaan vaatteiden jakoa ja pitämään siinä lempipoikansa puolta.
- Sekin on otettava lukuun, vahvisti Kusto.
- Mitäs te sanotte siihen, kun leipä loppuu, mistä minä jauhoja otan? kysyi äiti, kesken muun homman.
- Niin, mitenkä tehdään, sanoi Kusto kääntyen Maunon puoleen.
- Ottakaa nyt kumpaisen säkistä hyvänsä ja toisella kerralla toisen. Muistaahan nuo.
- Ei sen äidin muistiin ole luottamista, sanoi Kusto. Käy mittaamassa puntarilla yhtä paljon kumpaisenkin säkistä; se on selvin.
- Potattiakin pitäisi hakea kuopasta, minä en niitä sieltä asti saa, kun säilöstelee jalkoja.
- Ja nehän ovat unehtuneet vielä jakamatta.
Vaatteiden jaon toimittivat he kumminkin loppuun ja sitten kävivät yhtenä antamassa äidille jauhoja ja siltä tieltä suoraan potattia jakamaan ja noutamaan.
- Kapalla ne kaiketi jaettaneen, sanoi Mauno ja aikoi ottaa sitä käteensä aitasta lähtiessä, vaan Kusto joutui estämään.
- En minä anna hiekkasia potattia mitata vasta ruunatulla kapalla, se kuluu siinä, sanoi hän ja otti omansa pois.
- No milläs ne mitataan? kysyi Mauno vähän kiukustuen.
- Ennen vaikka puntarilla.
- Sinä sitä et osaa millään muulla kuin puntarilla, sanoi Mauno alkaen työlästyä. Silläkö ne halotkin jaetaan?
- No pysytäänhän, veli Mauno, sovinnossa loppuun asti, houkutteli Kusto. En minä voi panna mittakappaani hiekkaisiin potattiin, sillä ei sen tarvitse paljon kulua, kun se ulos mitatessa viepi useita jyviä liikaa. Mitataan vaikka pienellä vakalla ja sitten tähteet puntarilla.
Kusto piti hyvin kovasti puntarimitan puolta ja vasta sitten, kuin Mauno sanoi, että kaikki ihmisethän sillä nauravat, jos tietoon pääsevät, heitti puntarin pois ja tyytyi siihen, kun Mauno lupasi jakaa loput yksin potatin, ja niin se kävikin.