Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Novelleja" Marja Salmela
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Novelleja" Marja Salmela
Asia oli saanut alkunsa sinä päivänä, jolloin prefekti Hilmer ensi kertaa sai käsiinsä tuon nuoren, mutta rohkean huijarin valokuvan. Sinä päivänä etsintä varsinaisesti alkoi. Ja asia oli sekä tärkeä että vaikea, semminkin kun asianomainen oli ainoassa saatavana olevassa valokuvassa valepuvussa, jossa hän edellisenä talvena oli esiintynyt Italiassa.
Virkamies seurasi sinä iltana prefekti Hilmeriä kotiin asti. Mutta pitipä Anselman sinä iltana juuri asettua isän polvelle kuiskaamaan hänelle korvaan omia sydämensalaisuuksiaan.
Anselma oli ollut huviretkellä Meissenissä yhdessä hyvän ystävänsä Lilly Reimersin kanssa. Matkalla he olivat tutustuneet kovin kohteliaaseen ja hauskaan nuoreen herraan. Sen jälkeen he olivat "sattumalta" yhdyttäneet hänet monta kertaa, ja herra Hief oli nyt käynyt Lillyn kodissakin. Anselmakin olisi mielellään pyytänyt häntä luokseen, mutta ei ollut uskaltanut ennen - isän takia. Mutta tänään herra Hief oli saattanut häntä pitkän matkaa ja puhunut sellaista, jota ei koskaan ennen, ja sen tähden Anselman suorastaan täytyi pyytää häntä isän ja äidin puheille.
Monien pyytämisten perästä hän oli vihdoinkin luvannut tulla huomenna. Mutta hän oli kovin ujo ja arka, sen takia täytyi isän luvata olla oikein ystävällinen hänelle.
Prefekti Hilmer huokasi. Olisi Anselma vain tiennyt, miten sopimattomaan aikaan hänen rakkausasiansa sattuivat! Mutta tiedusteliko rakkaus sopivinta vastaanottoaikaa? - Ei tarvinnut ajatella muuta kuin omaa nuoruuttaan. Tenttikiireet olivat hänelläkin pahimmillaan, kun Sofie Pormplynin hymykuopat ja helisevä nauru tulivat ajatuksia sotkemaan.
Mutta kuluttavia olivat nämä kaksi viime kuukautta olleet: virastossa paljon mieltäjännittävää tuon huijarin vuoksi, josta ei saatu selvää, kotona Anselman asiat.
Ensin oli täytynyt suostua salakihlaukseen, nyt ei sekään enää tyydyttänyt. Tyttö oli saanut päähänsä, että kihlaus oli julkaistava hänen syntymäpäivänään - ruusujen ollessa kauneimmillaan.
Ensin isä oli pannut jyrkästi vastaan. Mutta jaksoiko sitä ajan pitkään, kun tyttö pyysi ja rukoili?
Anselmalla oli jo kerran ennen ollut pieni seikkailu. Hän oli joutunut kihloihin erään ulkomaalaisen kanssa, joka sitten jätti hänet. Sitä hän sairasti kokonaista puoli vuotta. Nyt vasta hän oli tullut oikein entiselleen. Senkin tähden oli vaikeaa jyrkästi vastustaa hänen pyyntöään. Mutta raskasta oli suostuakin. Molemmat olivat vielä kovin nuoria. Ja sulhanen tuntui aivan yhtä kehittymättömältä kuin Anselmakin.
Siitä asti, jolloin Edgar Hief oli alkanut seurustella perheessä, oli prefekti Hilmer koettanut tutkimalla tutkia tulevan vävypoikansa luonnetta. Mutta tulos oli ollut huononpuoleinen. Hän ei oikeastaan ollut selvillä muusta kuin miehen ulkoasusta. Ja se oli nuhteeton. Puku ja viikset olivat aina huomattavan huolellisesti hoidetut. Kasvonpiirteet olivat säännölliset, hipiä silmäänpistävän hieno, punainen ja valkoinen.
Edgarin siniset silmät olivat Anselman vakuutusten mukaan kauniit kuin taivas, jonka väriä ne kuvastivat, mutta niiden kauneutta näyteltiin säästävästi muille. Katse oli enimmäkseen joko kiintynyt Anselmaan tai luotu alas. "Ujoudesta", sanoi Anselma.
Prefekti Hilmer huokasi.
Vasta muodostumassa olevasta luonteesta ei tietystikään voinut saada sen selvempää kuvaa kuin lapsesta, joka valokuvattaessa liikahti. Ääriviivoja ei voinut oppia tuntemaan, kun ei varmoja ääriviivoja vielä ollut. Tällä hän oli koettanut lohduttaa itseään.
Kodin portti pysähdytti samassa prefektin. Punahiekkainen, huvilaan johtava käytävä oli koristellen haravoitu. Käytävän molemmin puolin tuoksuivat upeat runkoruusut, ja nurmikentälle sijoitettujen agavien ja araukaarioiden lehdillä kimaltelivat niihin vasta ruiskutetun veden pisarat kirkkaina kuin kastehelmet.
Mutta tänään ei prefekti Hilmer voinut nauttia kotinsa kauneudesta. Hän ei edes jouduttanut askeliaan, vaikka näki vaimonsa kuistin ovella innokkaasti viittaavan häntä tulemaan.
Rouva Hilmerillä oli mielessä kihlajaiskakut ja tulevat kapiot, ihmisten hämmästys ja seurapiirin arvostelu. Hänen täytyi saada kevennellä sydäntään.
Samassa kuin isä astui ovesta sisään, kiepsahti Anselmakin hänen käsipuoleensa. Kihlajaispuku oli vast'ikään tullut ompelijattarelta. Isän täytyi välttämättä tulla sitä katsomaan.
"On teilläkin asioita mielessä!"
"Niinkuin sinullakin, isä! Meillä on vain hauskempaa ajateltavaa kuin sinulla."
"Mistäs tiedät, vaikka minä olisin ajatellut jotakin hyvinkin hauskaa - esimerkiksi sinun Edgariasi?"
"Oh, isä!" - Anselma irroitti korvalehtensä isän nipistyksestä. "Minä pahoin pelkään, että sinä ajattelit sitä nuorta huijaria, josta kerran rupesit Edgarillekin puhumaan."
"Vaikk'ei sinun herra sulhasesi suvainnut olla hänestä huvitettu, ei edes vaikka kerroin peukalonjäljestä, joka meidän on onnistunut saada."
"Mitäs Edgar sellaisista!" - Anselma pyörähdytti isää kerran ympäri kuin pyörähdyttääkseen ajatuksetkin hyvälle tolalle.
"Niillä on viehätyksensä, suurikin viehätyksensä, vaikk'et sinä sitä ymmärrä. Mutta Edgar on mies, ja hänen pitäisi ymmärtää. - Minusta on varsin kunnioitettavaa, että hän, vaikk'ei itse ole varakas, koettaa pyrkiä eteenpäin, vaurastua ja oppia. Mutta tarvitaan muutakin kuin hyviä aikeita. Jos näkisin, että hän pystyisi juttelemaan vähän muutakin kuin sinua ja rakkauttaan, voisin ehkä auttaa häntä eteenpäin omalla alallani."
Anselmalle oli tullut kyynelet silmiin. Hän ei ymmärtänyt, miksi isä oli niin kovin vaativa Edgarin suhteen. Se oli varmaan syynä siihenkin, että Edgar viime aikoina oli ollut niin vakava, miltei alakuloinen. Käymäänkään ei hän ollut tullut moneen päivään, eikä ollut luvannutkaan tulla ennen kuin kihlajaispäivänä.
Vai oli ollut vakava, erityisen vakava! Prefekti tuli oikein iloiseksi. Saattoi olla hyväkin merkki.
Isän katse kiintyi perhosenmuotoiseen nauhakoristeeseen Anselman niskassa, solui siitä paljaalle kaulalle, jota korallinauha ympäröi, ja pyyhkäisi sitten kuin hyväillen tytön nuorekasta vartta.
Tuollainen umpustaan vasta puhjennut kukka oli kai sen arvoinen, että sai vähän arvella, ennen kuin sen uskoi vieraan käteen. Se merkitsi jo paljon, ettei isä ollut ajatellut rahallista puolta, vaan oli valmis antamaan nuorelle ja varattomalle, josta appi-isänä ehkä sitten itse saisi huolehtia.
"Isä, sinä et vastaa? Miksi sinä et ole yhtä hyvä Edgarille kuin minulle? Minkä tähden sinä aina vaadit häntä olemaan muuta kuin hän on?" - Anselma puhui itkun alkua äänessä ja puoleksi hyväillen, puoleksi rankaisemalla takoen isän olkapäätä.
"Hyvä lapsi, enhän minä tiedä, minkälainen hän on." Se purkautui kuin hätähuuto. Ja pitkittyvää keskustelua välttääkseen isä vetäytyi omaan huoneeseensa, jossa hän rupesi astelemaan edestakaisin, mittaillen lattiaa hitain ja pitkin askelin.
Tuloksena ajatusten selvittelystä oli, että prefekti Hilmer iltapuolella ajoi tulevan vävypoikansa asuntoon saadakseen rauhassa, vapaana Anselman läsnäolosta, puhella Edgar Hiefin kanssa.
Mutta Edgar ei ollutkaan kotona. Tämä tuntui sitä ikävämmältä, kun asianomainen aina oli sattunut olemaan poissa silloin, kun tuleva appi-isä oli häntä tiedustellut.
Missä mies mahtoi oikeastaan olla? Eihän hänellä ollut mitään määrättyä työtä. Ei hän myöskään vielä ollut päässyt säännöllisen opiskelun alkuun, vaikka oli tullut tänne tietojaan kartuttamaan. Rakkaus ja Anselma olivat panneet kaikki hänen aikeensa nurin.
Sitä ihmeellisempää oli, että hän verraten harvoin kävi kotona tapaamassa Anselmaa, huolimatta siitä, että appivanhemmat kumpikin kohta salakihlauksen jälkeen olivat kehoittaneet häntä pitämään Anselman kotia kuin omanaan. Sitenhän he kaikki paremmin pääsisivät tutustumaan toisiinsa.
Mutta Edgar Hief oli harvanlaisesti käynyt appivanhempiensa kotona. "Siksi, että hän oli niin ujo", selitti Anselma.
Prefekti Hilmeriä rupesi harmittamaan. Miksikähän kaikki tällaiset pikkuasiat nyt tuntuivat niin kiusallisilta? Eihän kihlaus ollut samaa kuin naimisiinmeno. Ja joka tapauksessa: mihin oli suostuttu, siihen oli suostuttu.
Turhan tähden hän kai nyt, niinkuin aikaisemminkin, itseään kiusasi. Häntä oli yhteen aikaan vaivannut sekin ajatus, että suuri vähälahjaisuus mahdollisesti oli syynä Edgar Hiefin ujouteen. Päästäkseen selville tästä hän oli kerran ehdottanut, että he yhdessä pelaisivat shakkia. Ja miten kävikään? Ujona ja arkana, katse enimmäkseen alas luotuna istui Edgar Hief paikallaan ja pelasi, pelasi kerran toisensa jälkeen appi-isänsä häviöön.
Sinä iltana olivat kaikki juhlatuulella, hävinnyt enimmin kaikista.
Yhtä turhia olivat kai muutkin huolet vävypojan suhteen. Ne kirjeetkin, jotka Edgar oli saanut äidiltään ja joita hän oli tullut näyttäneeksi apelleen, olivat itse asiassa olleet mitä parhain suositus hänelle itselleen.
Kaikkea tätä prefekti Hilmer muisteli itsekseen odotellessaan tulossa olevia kihlajaisia. Hän tuli vähitellen tyynelle ja hyvälle mielelle, laski leikkiä Anselman kanssa, oli huvitettu naisten monista ja tuiki tärkeistä hommista sekä valmisteli hiljaisuudessa kaunista kihlajaispuhetta.