Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Novelleja I" Samuli Suomalainen
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Novelleja I" Samuli Suomalainen
Kummallinen oli seuraava yö Niilon talossa. Unta ei saanut silmäänsä filosofi enempää kuin lääkärikään. He kävelivät ääneti pitkin lattiata, hyvin totisina, miettiväisinä. Iltahuveista tultuansa olivat he ensin vilkkaasti keskustelleet ja seurauksena siitä kai oli tämä molemmanpuolinen rauhaton kävely, ajatteleminen ja äänettömyys.
- "Mutta tästä pitää saada loppu," sanoi viimein Yrjö ja seisahtui.
- "Pitää," sanoi Niilo juhlallisesti ja seisahtui myös.
- "Mutta miten?"
- "Sepä se."
Ja ystävät astumaan taas.
- "Ken olisi voinut aavistaakaan tätä!" lausui Niilo kotvasen kuluttua.
- "Minä kaikista vähimmin; mutta semmoiset olennot saattavat tehdä mahdottomatkin mahdollisiksi."
Äänettömyys jälleen.
- "Kuules ystäväni," virkkoi Niilo uudelleen. "Ottakaamme nyt järki avuksi, älkäämme antako tunnon yksistänsä vallita."
- "Tehkäämme niin!"
- "Mitä sanoo tuntosi?" kysyi Niilo.
- "Se sanoo, että olen rakastunut kumpaankin, aivan kuin sinäkin."
- "Entäs järkesi?"
- "Järkeni ... järkeni ... sanoo samaa. Sinun laitasi kai on päin vastoin?"
- "Mitä tarkoitat?"
- "Sitä, että ensin sanoo järkesi ja sitten tuntosi aivan samaa."
- "Totta kyllä."
- "Siltä puolen siis asia selvänä. Mutta nyt on kysymys, kelle kenenkin luonne paremmin sopii. Sinä olet hidas flegma."
- "Ja Laura on samallainen. Aina taas on vilkas, hetken tunteitten lapsi, sangvininen."
- "Ja semmoisen sanovat minunkin olevan."
- "Aivan oikein. No?"
- "Samallaiset luonteet eivät sovellu yhteen."
- "Päinvastoin, nehän juuri sopivatkin. Kant sanoo..."
- "Heitä, veli kulta, Kantit syrjään nyt, sillä Kant ei ollut nainut eikä siis ymmärtänyt oikein näitä asioita. Luonteitten vastakohtaisuus puolisojen välillä näes synnyttää ihanan sulosoinnun, joka on avioelämän onni. Toisen herkkätuntoisuus tasautuu toisen tyyneydessä, ja toisen hitaisuutta elvyttää toisen vilkkaus. Kun taasen molemmat ovat aivan samallaisia luonteiltaan, niin heidän hyvät puolensa tosin astuvat esiin kaksinkertaisessa valossa, mutta samapa on laita hyväin puolten vastakohtienkin."
- "Hm! Melkeinpä sinä olet oikeassa. Mutta mitä apua meillä on näistä filosofioimisista?"
- "Nyt on vielä yksi asia selville saatava: kumpainenko, Laura vai Aina, sinua rakastaa."
- "Ja kumpiko sinua," lisäsi Niilo.
- "Ah, ystäväni!" huokasi Yrjö, ja nyt hän oli hellätuntoinen. "Mitä syitä minulla olisi ajatella semmoista? Sinua ovat he tunteneet kauan aikaa, mutta minä olen vaan yhden illan ollut heidän parissansa. Minulla ei ole toivoja."
Ystävykset heltyivät ja läksivät kävelemään huoneessa käsityksin.
- "Niin minä teen," päätti Yrjö; "menen sinne, sairastani katsomaan, ja jos en aivan ymmälle käy, niin luulenpa voivani huomata, kenen sydän sinulle sykkii."
- "Kiitos, ystäväni, kiitos!"
Aamulla meni Niilo opistoon. Yrjö läksi Olkkosen taloa kohti, mutta ennenkuin hän pääsikään sinne, tapahtui muuan seikka, joka pakoitti hänet palaamaan kotio takaisin. Jotakin omituista oli tapahtunut, sillä Yrjö oli palatessaan aivan läpi märkä, vaatteista vuosi vesi virtana. Hän pukeutui kotona uudestaan ja läksi nyt nuoren sairaansa luokse.
Sairas oli kaikkea muuta kuin sairas. Yrjö oli ennustanut oikein: Aina oli yhtä kukoistava ja viehättävä kuin ennenkin. Pian olivat tohtori ja hän puuttuneet vilkkaasen keskusteluun.
- "Niin, minä en milloinkaan unohda sitä baalia ylioppilashuoneessa. Muistatteko, tohtori, kuinka viehättävältä tuo valssi 'An der schönen blauen Donau' kajahtelee orkesterin soittamana? Ensin noin hiljaa la-la-la ja sitten pieni crescendo tam-tam..."
- "Niin kyllä ja sitten forte trala-la-trala-la."
- "Niin ja sitten vähäinen ikäänkuin vaikeroiva sävel ja..."
- "Ja sitten riemuisa, hurmaava fortissimo trallalla-la."
- "Mieleni tekisi heti paikalla..."
- "Ja mikä estäisi! Sallitteko?"
Ja tohtori sairaansa kanssa tanssivat, tohtorin lallattaessa ja rallattaessa kaikki nuo Straussin pianot ja fortet, vaikeroivat ja hurmaavat sävelet.
Heidän tanssinsa keskeytyi sillä välin huoneesen tulleen isän taputuksista;
- "Bravo, sairas ja tohtori, bravo! Oikeinhan te tanssitte avec blessir, kuten viskaalin rouva sanoo."
- "Suokaa anteeksi," virkkoi Yrjö, "mutta Aina neidellä oli niin hauskoja muistoja eräistä tanssiaisista Helsingissä, ja kun minäkin olen suuri tanssin ystävä..."
- "Niin pistitte tanssiksi, aivan oikein. Niin, muistan minäkin ne. Siellähän myös ensi kerran näimme Niilo tohtorin. Hänen uusi teoksensa oli ilmaunut silloin, ja hänestä puhuttiin paljon juuri sinä iltana. Emme kumminkaan tutustuneet vielä silloin."
Aina löyhytti liinallaan vilvoitusta kasvoille, joille oli hehkuvan punan nostanut - luultavasti äsköinen vilkas tanssi.
Yrjö ajatteli toisin.
Laura tuli kutsumaan puistoon suurukselle.
Isä läksi sieltä pian kauppatoimillensa. Lauran mentyä emännän puuhille sisään, virkkoi tohtori Ainalle:
- "Tuo baali Helsingissä on siis teille hauskojen muistojen ilta?"
Aina katsahti häneen terävästi.
- "Kuinka te niin omituisesti sitä kysytte?"
- "Siellähän soi tuo viehättävä 'An der schönen, blauen Donau?' ... Sen vuoksi minä vaan ... mutta a propos tansseista! Eilen te pyörryitte juuri, kun soitettiin valssia 'Tuhat ja yksi yötä'. Ja tiedänpä erään olennon, jolle eiliset iltahuvit ovat tuskallisten, rauhattomain muistojen hetki."
- "Kuka se on?"
- "Saanko sanoa?"
- "Sanokaa vaan, tai - ette saa sanoa."
- "Uskokaa, neitini, että eräs, joka niin suurella huvituksella muistelee 'An der schönen blauen Donau,' on vaikuttanut eräässä toisessa ja vast'edeskin on vaikuttava 'tuhannen' rauhatonta yötä, epätietoisuuden tuskallista yötä."
Aina vaipui ajatuksiinsa; rinta aaltoeli. Hän ei kuullut, kuinka puiston portti narahti; hän ei nähnyt niinkuin Yrjö, että Niilo astui puistoon. Yrjö viittasi häntä lähenemään hiljaa.
- "Tohtori," virkkoi Aina viimein, silmiään nostamatta. "Minkätähden olette niin paha?"
- "Samaa sanoitte eilenkin, ja niin ikävätä kuin onkin kuulla tuota, niin hauska mun on muistaa sanoneenne, ett'eivät kaikki tohtorit kumminkaan ole pahoja. Ja hän ei ole paha."
- "Kuka?"
- "Saanko sanoa?"
Aina peitti korvansa käsiinsä. Se oli samaa kuin "sanokaa."
- "Hän on sama, jonka muisto teissä niin miellyttävänä sekaantuu muistoon noista tanssiaisista Helsingissä."
Hiljainen kaste kimalteli purpuraisilla kukilla.
Yrjö nousi hiljalleen. Niilo oli saapunut aivan lähelle. Yrjö otti ystäväänsä kädestä ja viitaten Ainaan, kuiskasi:
- "Hän."
Niilo istahti Ainan viereen...