Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Jutelmia" Aatto Suppanen
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Jutelmia" Aatto Suppanen
Kaloja oli kertynyt siksi paljo, että niistä riitti jakaakin. Rouva Streng itse kantoi osansa kotiin, jota vastoin rouva Lajunen vasta pitkän lunastuksen jälkeen jätti saman sopimattoman työn miehensä tehtäväksi sitte, kuin hän ensin ripusti verkot haarukkeihinsa.
Syötyään aamiaista, kumpikin porho kotonansa, yhtyivät kaikki rehtorin pihassa.
"Eipä se niin vaarallinen ollutkaan tuo kalastusmatka, kuin pelkäsin", virkkoi rouva Lajunen iloisemmasti kuin hänellä muuten tapana oli.
"Mikäs vaara siinä olisi ollut, kun minä ammensin pois veden", kehui rehtori urhotyötään. "Ja muuten siinä oli odottamaton hauskuutensakin. Aamiainen ei ole pitkään aikaan maistunut niin hyvin kuin nyt, vaikka olikin aikainen."
"Niin minustakin. Kyllä minä melkein luulen, että lähden toistekin mukaan. Kastuihan se leninki jo kuitenkin, niin jääköön kalavaatteeksi." - Hän oli jo muuttanut yllensä toisen pilkuttoman.
"Liike ja raitis ilma ne antavat ruokahalua", selitti rouva Streng. "Ja nyt jos suostutte, niin lähdemme kaikki tuonne mäelle metsään, koska tässä jo tuntuu tulevan kuumaksi."
"Minua raukasee, pitäisi lähteä nukkumaan."
"Minä annan sinulle riippuverkkoni; sidomme sen vahvoihin puihin, niin kyllä siellä on yhtä hyvä nukkua raittiissa ilmassa."
"Tarvitsethan sen itsekin."
"Minä otan saalin ja nukun maassa, jos nukuttaa."
Liian paljo oli mukautua yht'aikaa niin suuriin myönnytyksiin ja poikkeuksiin totutuista tavoista, mutta läksi rouva Lajunen sentään nyt kerran koettamaan sitäkin, vaikka vastahakoisesti.
Astuttiin ylös, löydettiin sopiva paikka, sidottiin verkko puihin ja autettiin rouva Lajunen siihen. Lehtorin leikillänsä kiikutellessa painuivat hänen silmänsä pian kiinni.
Pingoitettiin vielä toinenkin verkko. Se oli lehtorin, mutta hän kun ei tuntenut mitään unen tarvetta, antoi hän sen rouva Strengin käytettäväksi, joka kuitenkin houkutteli miehensä siihen nousemaan, tahtoen nyt kerrassaan saattaa hänetkin tuntemaan metsän siimeksen viehättävyyttä keskipäivän aikana.
Rehtori kömpi työläästi verkkoon, kiikuskeli ja alkoi unhottaa, missä olikaan, kunnes ajatukset kokonaan sekautuivat ja sammuivat.
Rouva Streng jutteli ensin minkä mitäkin lehtorin kanssa, vaan viimein alkoi häneltäkin luonto vaatia veroansa, sillä olipa sentään souto ollut vähän tavatonta ponnistusta. Istuen saalillansa kallisti hän päänsä mätästä vasten.
Lehtori istui mietiskellen hyvän aikaa. Unta hän ei tuntenut tarvitsevansa. Sattumalta hänellä ei nyt myöskään ollut mitään tekemistä kanssansa, kuten usein muulloin.
Jo aikoi hän lähteä noutamaan jotakin työtä. Vaan yht'äkkiä kiintyi hänen katseensa isoon muurahaiseen, joka laukkasi hänen polvellansa.
"Kas sinua veitikkaa!" Luunapilla hän singautti sen oikeaan olinpaikkaansa. "Saavatkohan makaajat olla niiltä rauhassa?" Hän astui hiljaa ensin toisen, sitte toisen riippuverkon luo. Niissä ei näkynyt mitään eikä puissakaan, joihin ne oli sidottu.
Lehtori tarkasteli katseillaan myöskin saalia, jolla rouva Streng makasi. "Ahah, tuossapa on muutamia!" Hän kiireimmiten karkoitti rauhanhäiritsijät. Mutta mitä enemmän hän niitä hätyytti, sitä äkäisemmin yhä uusia ryhtyi rynnäkköön. Viimein oli lehtorilla kylliksi työtä pitäessään suuren saalin reunoja puhtaina kutsumattomista vieraista.
Rouva Lajunen raotti silmiään. Hän ei ensin käsittänyt, missä oli. Olo vain tuntui niin suloisen raittiilta: hikinen kuumuus ei vaivannut, niin kuin muulloin kammarin sohvalla herätessä, eikä pääkään ollut raskas. Hän ummisti jälleen silmänsä, huolimatta ottaa asiasta tarkempaa selkoa, aikoen vain nauttia oikein kyllälti tätä odottamatonta hyvinvointiansa.
Ei hän kuitenkaan enää uudelleen nukkunut. Tuulen henki hiukan humahutti puiden latvoja. Lintu pyrähti lentoon. Niistä hän viimein muisti olopaikkansa ja että muitakin oli siellä metsikössä.
Kuului vähän oksain raksetta. Rouva avasi silmänsä ja näki miehensä puuhailevan rouva Strengin tienoilla, koetti nousta, mutta ei osannut.
Lehtori huomasi liikettä vaimonsa riippuverkosta ja läksi tutkimaan, joko hän heräsi, sekä auttoi hänet alas.
"Mitä sinä siellä puuhasit?"
"Karkoittelin muurahaisia", selitti lehtori viattomasti.
"Onko täällä niitä?" - Rouva kauhistui omasta puolestaan.
"Näkyy olevan maassa, vaan ei puissa."
Samassa tuli Mari tuomaan kahvia, kun oli nähnyt herrasväen lähdön mäelle päin eikä Katri antanut hänen jättää kahvia seisomaan.
Siihen keskeytyivät rouva Lajusen arvelut ja utelemiset. Mieli myöskin oli nyt niin virkeänä ja iloisena, että hän ei huolinut pahastua semmoisista mitättömyyksistä kuin tuosta, jotka oli nähnyt.
Tähän puheen hälinään ja kahvikompeiden kilinään toisetkin heräsivät kokonaan virkistyneinä.
Nytpä kahvilla olikin maku, jollaista rouva Lajunen harvoin muisti tunteneensa.
"En minä oikein käsitä, miten tämä olo nyt tuntuu niin virkeältä ja hauskalta", virkkoi lehtori.
"Kyllä minä aina voin toimittaa yhtä hauskaa, jos vain suostutte minun ohjeihini. Noustaan aikaisin, ollaan liikkeessä ja puuhataan jotakin", neuvoi lehtori.
"Mitäpä täällä on puuhaamista", vastusti häntä rouvansa.
"Jos sinua ei mikään miellytä, niin vaikea sitä toisen on tehdä sinulle miellyttäväksi. Itsensä pitää kunkin osaaman hankkia itselleen huvia."
"Ehk'et ole ihan väärässä", myönsi viimein rouva. Mitäpä siinä vastusteleminen auttoi, kun oma kokemus nyt todisti toista.