Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Kapteeni Grantin lapset" Jules Verne
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Kapteeni Grantin lapset" Jules Verne
Onnettoman tiedemiehen mentyä ei kukaan laivalla voinut pysyä vakavana majuria lukuunottamatta, ja nauru levisi matruuseihin saakka. Astua väärään junaan! Sama se! Saapua Edinburghiin, kun olisi pitänyt lähteä Dumbartoniin! Olkoon menneeksi! Mutta eksyä väärään laivaan ja kellua Chileä kohti, kun on aikomus matkustaa Intiaan, se on jo hajamielisyyden huippu!
- Se ei sentään kummastuta minua, kun on puhe Jacques Paganelista, Glenarvan sanoi. - Hän on kuuluisa sentapaisista hairahduksista. Kerrankin hän julkaisi kartan Amerikasta, johon hän oli sijoittanut Japanin. Se ei kuitenkaan estä häntä olemasta etevä tiedemies, ja hän on todella Ranskan parhaita maantieteilijöitä.
- Mutta mitä nyt teemme miesparalle? lady Helena kysyi. - Emmehän voi viedä häntä väkisin Patagoniaan.
- Miksi emme? MacNabbs vastasi rauhallisesti. - Me emme ole vastuussa hänen hajamielisyydestään. Olettakaa, että hän olisi astunut väärään junaan, pysähtyisikö se?
- Ei, mutta hän pääsisi pois lähimmällä asemalla, huomautti lady Helena.
- No niin, Glenarvan lausui, - sen hän voi tehdä, jos haluaa, ensimmäisellä pysähdyspaikallamme.
Samassa Paganel palasi peräkannelle viheliäisenä ja nolona, käytyään toteamassa, että hänen tavaransa olivat laivassa. Hän toisteli lakkaamatta kohtalokkaita sanoja: Duncan! Duncan! Hänen sanavarastossaan ei ollut enää muuta. Hän käveli edestakaisin, tarkastellen laivan taklausta ja tähyten rannattoman meren mykkää näköpiiriä. Vihdoin hän palasi lordi Glenarvanin luo.
- Ja minne tämä Duncan on menossa? hän kysyi.
- Amerikkaan, herra Paganel.
- Ja tarkemmin määritellen?
- Concepcioniin.
- Chileen! Chileen! huudahti onneton tiedemies. - Entä Intian-retkeni? Ja mitä sanoo herra de Quatrefages, keskuskomitean esimies! Ja herrat d'Avezac ja Cortambert ja Vivien de Saint-Martin! Ja mitä sanon minä itse seuran istunnossa!
- Rauhoittukaa, herra Paganel, lordi Glenarvan vastasi, - älkää menettäkö toivoanne. Kaikki voi järjestyä niin, että teille tulee vain verrattain vähäinen viivästys. Jaru-Dzangbo-Tshu odottaa teitä aina Tiibetin vuoristossa. Me poikkeamme pian Madeiraan, ja siellä te tapaatte laivan, jolla pääsette takaisin Eurooppaan.
- Kiitän teitä, mylord, täytyy myöntyä. Mutta sen saanee sanoa, että tämä on tavaton seikkailu eikä sellaisia satu muille kuin minulle. Ja minulla kun on varattu hytti Scotiassa!
- No, Scotia teidän pitänee toistaiseksi jättää sikseen.
- Mutta, Paganel sanoi, tarkastettuaan alusta uudelleen. - Duncan on huvipursi.
- Niin on, hyvä herra, John Mangles vastasi, - ja sen omistaja on hänen jalosukuisuutensa lordi Glenarvan.
- Joka pyytää teitä mielin määrin käyttämään vieraanvaraisuuttaan, Glenarvan lisäsi.
- Tuhansia kiitoksia, mylord, Paganel vastasi. - Minä ymmärrän todellakin arvostaa teidän kohteliaisuuttanne; mutta sallikaa minun tehdä eräs yksinkertainen huomautus: Intia on ihana maa; se tarjoaa matkustajille ihmeellisiä yllätyksiä; naiset epäilemättä eivät sitä tunne... No niin, ei tarvitse muuta kuin että perämies kääntää ruoria, ja Duncan kulkisi yhtä helposti Kalkuttaa kuin Chileä kohti; ja kun se kerran on huvimatkalla...
Päänpudistukset, joita Paganelin ehdotus aiheutti, eivät sallineet hänen jatkaa esitystään. Hän vaikeni kesken.
- Herra Paganel, sanoi silloin lady Helena, - jos olisi puhe vain huvimatkasta, niin vastaisin teille: lähtekäämme kaikki yhdessä Intiaan, eikä lordi Glenarvan sitä pyyntöäni hylkäisi. Mutta Duncan on matkalla pelastamaan Patagonian rannikolle joutuneita haaksirikkoisia eikä voi muuttaa niin ihmisystävällisen matkansa suuntaa...
Muutamassa minuutissa tehtiin ranskalaiselle matkustajalle selkoa tilanteesta, liikuttuneena hän kuunteli kertomuksen sattumalta löydetyistä asiakirjoista, kapteeni Grantin kohtalosta, lady Helenan jalomielisestä ehdotuksesta.
- Mylady, hän sanoi, - sallikaa minun lausua ihailuni teidän menettelystänne kaikessa tässä ja tehdä se tinkimättä. Teidän aluksenne on jatkettava matkaansa, ja minä saisin tunnonvaivoja, jos hidastuttaisin sitä ainoatakaan päivää.
- Haluatteko siis ottaa osaa meidän etsiskelyymme? lady Helena kysyi.
- Se on mahdotonta, rouva, minun pitää suorittaa saamani tehtävä. Minä lähden laivasta ensimmäisessä pysähdyspaikassanne...
- Madeirassa siis, John Mangles sanoi.
- Madeirassa, olkoon. Siellähän olen vain sadankahdenkymmenen peninkulman päässä Lissabonista ja voin odottaa laivavuoroa.
- No niin, herra Paganel, Glenarvan sanoi, - teidän toivomustanne noudatetaan, ja omasta puolestani olen hyvilläni voidessani tarjota teille vieraanvaraisuutta laivallani muutamiksi päiviksi. Toivoisin vain, ettette kovin ikävysty meidän seurassamme!
- Oo, mylord, tiedemies huudahti, - minähän olen ylen onnellinen, että satuin erehtymään näin miellyttävällä tavalla! Yhtäkaikki on sentään naurettava seikka, että mies lähtee matkalle Intiaan ja purjehtiikin Amerikkaa kohti!
Tästä alakuloisesta ajatuksesta huolimatta Paganel mukautui myöhästymiseen, jota ei voinut estää. Hän oli herttainen, hilpeä, jopa hajamielinenkin; hän ihastutti naisia hyväntuulisuudellaan; ennen päivän loppua hän oli kaikkien ystävä: Hänen pyynnöstään näytettiin hänelle nuo merkilliset asiakirjat. Hän tutki niitä huolellisesti, kauan, pienimpiä yksityiskohtia myöten. Mikään muu tulkinta ei hänestäkään näyttänyt mahdolliselta. Mary Grant ja hänen veljensä herättivät hänessä mitä vilkkainta mielenkiintoa. Hän antoi heille hyviä toiveita. Se tapa, jolla hän selitti asiaa, ja eittämätön menestys, jota hän ennusti Duncanin retkelle, houkutteli hymyn nuoren neitosen huulille. Totisesti, jos hänellä ei olisi tehtäväänsä, olisi hänkin lähtenyt etsimään kapteeni Grantia!
Ja kun hän kuuli, että lady Helena oli William Tuffnelin tytär, hän puhkesi ihmetyksen huudahduksiin. Hän oli tuntenut ladyn isän. Mikä uljas tiedemies! Ja kuinka vilkasta heidän kirjeenvaihtonsa oli ollut, kun William Tuffnel oli tullut seuran kirjeenvaihtajajäseneksi! Juuri hän, hän itse, oli esittänyt toisilleen William Tuffnelin ja herra Malte-Brunin! Mikä tapaus, ja mikä ilo matkustaa yhdessä William Tuffnelin tyttären kanssa!
Lopulta hän pyysi lady Helenalta lupaa suudella häntä poskelle. Ja siihen lady Glenarvan suostuikin, vaikka se ehkä oli hiukan "asiaankuulumatonta."