Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Maasta kuuhun" Jules Verne
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Maasta kuuhun" Jules Verne
Tämä kohtaus näytti olevan omansa päättämään keskustelun. Siinä oli lausuttu sellaiset loppusanat, ettei parempia olisi voitu keksiä. Mutta kun mieltenkuohu oli rauhoittunut, kuultiin seuraavat lujalla ja ankaralla äänellä lausutut sanat:
- Nyt kun puhuja on suonut runsaasti sijaa mielikuvitukselle, hän suvaitkoon palata aiheeseensa, rakennella vähemmän teorioita ja pohtia retkensä käytännöllistä puolta.
Kaikkien katseet suuntautuivat niin puhuvaan henkilöön. Se oli laiha, kuiva, tarmokkaan näköinen mies, leuan alla amerikkalaiseen tapaan leikattu tuuhea parta. Yleisön liikehtiessä levottomana hän oli vähitellen päässyt katsojain eturiviin. Siinä hän, käsivarret ristissä rinnalla, silmät kirkkaina ja rohkeina, tuijotti järkähtämättä kokouksen sankariin. Pyyntönsä lausuttuaan hän vaikeni eikä näyttänyt välittävän tuhansista häneen kohdistetuista katseista eikä sanojensa aikaansaamasta paheksuvasta murinasta. Kun vastausta ei kuulunut, toisti hän pyyntönsä samalla jyrkällä ja täsmällisellä äänensävyllä ja lisäsi sitten:
- Me olemme täällä keskustelemassa kuusta emmekä maasta.
- Olette oikeassa, hyvä herra, vastasi Michel Ardan, - keskustelu on syrjäytynyt aiheestaan. Palatkaamme puhumaan kuusta!
- Hyvä herra, jatkoi tuntematon, - te väitätte, että saattolaisemme on asuttu. Hyvä. Mutta jos on olemassa kuun asukkaita, niin he varmastikin elävät hengittämättä, sillä - sanon sen teidän omaksi hyväksenne - kuun pinnalla ei ole pienintäkään molekyyliä ilmaa.
Tämän väitteen kuultuaan Ardan nosti pystyyn päänsä; hän ymmärsi, että tuon miehen kanssa alkaisi taistelu itse ydinkysymyksestä. Hän katseli puhujaa vuorostaan järkähtämättä ja sanoi:
- Vai niin, vai, ei kuussa ole ilmaa! Ja kuka sen on sanonut, jos saan luvan kysyä?
- Oppineet.
- Todellako?
- Ihan todella.
- Hyvä herra, jatkoi ranskalainen, - kaikki leikki sikseen; kunnioitan suuresti oppineita, jotka jotakin tietävät, mutta halveksin syvästi oppineita, jotka eivät mitään tiedä.
- Tunnetteko tähän jälkimmäiseen luokkaan kuuluvia?
- Erikoisesti. Ranskassa on eräs, joka väittää, että matemaattiselta kannalta lintu ei voi lentää, ja toinen, jonka teoriat todistavat, että kala ei ole luotu elämään vedessä.
- Sellaisista ei ole puhe, hyvä herra, ja voisin väitteeni tueksi mainita teille nimiä, joita ette voisi olla hyväksymättä.
- Silloin te, hyvä herra, panisitte pahasti ymmälle tietämättömän miesparan, joka muuten ei parempaa pyydä kuin kartuttaa tietojaan.
- Miksi sitten ryhdytte esittämään tieteellisiä asioita, jos ette ole niitä tutkinut? kysyi tuntematon jotenkin vähän hienotunteisesti.
- Miksikö? toisti Ardan. - Siitä syystä, että se on aina urheilua, joka ei epäile olevan vaaraa. Minulla ei ole tietoja, se on kyllä totta, mutta juuri heikkoudessani on minun voimani.
- Teidän heikkoutenne menee hulluuteen asti, huudahti tuntematon äreällä äänellä.
- No, tokaisi ranskalainen vastaan, - sitä parempi, jos hulluuteni vie minut kuuhun saakka!
Barbicane ja hänen kerhotoverinsa katselivat tiukasti tungettelijaa, joka tuli ja asettui uskaliaasti poikkiteloin yrityksen tielle. Kukaan ei tuntenut häntä, ja puheenjohtaja, vähän huolissaan noin suorapuheisesti aloitetun keskustelun seurauksista, katseli uutta ystäväänsä hiukan peloissaan. Kuuntelijat olivat entistä tarkkaavampia ja oikein todella levottomia, sillä tuloksena taistelusta oli, että se kohdisti heidän huomionsa retken vaaroihin tai vieläpä sen tosiasiallisiin mahdottomuuksiin.
- Hyvä herra, jatkoi Michel Ardanin vastustaja, - syyt, jotka todistavat, että kuun ympäriltä kokonaan puuttuu ilmakehä, ovat lukuisat ja eittämättömät. Vieläpä voin ennakolta otaksua, että jos tätä ilmakehää koskaan on ollut olemassa, niin luultavasti maa on sen vetänyt puoleensa. Mutta mieluummin vetoan teitä vastaan epäämättömiin tosiasioihin.
- Vedotkaa, hyvä herra, vastasi Michel Ardan ritarillisen kohteliaasti, - vedotkaa niin paljon kuin mielenne tekee!
- Te tiedätte, sanoi tuntematon, - että kun valon säteet kulkevat sellaisen aineen kuin ilman läpi, ne poikkeavat suorasta suunnastaan, toisin sanoen, ne taittuvat. No niin, kun kuu pimentää tähtiä, eivät niiden säteet, hipaistessaan kuun kehrän reunaa, koskaan ole vähintäkään poikenneet suorasta suunnastaan, eikä niissä ole näkynyt pienintäkään taittumisen merkkiä. Siitä seuraa ilmeisesti, että kuun ympärillä ei ole ilmakehää.
Kaikki katselivat ranskalaista, sillä jos huomautus kerran myönnettiin oikeaksi, niin seuraukset siitä olivat välttämättömät.
- Siinä todella onkin teidän paras, jotten sanoisi ainoa todistusperusteenne, vastasi Michel Ardan, - ja tiedemiehen olisi ehkä hankala siihen vastata, minä puolestani sanon teille vain, että tämä todiste ei ole ehdottoman sitova, sillä se edellyttää kuun kulmaläpimitan täydellisesti määrätyksi, kuten ei ole asian laita. Mutta se sikseen, ja sanokaa minulle, hyvä herra, myönnättekö kuun pinnalla olevan tulivuoria?
- Sammuneita kyllä; tulta syökseviä en.
- Sallikaa minun kuitenkin uskoa, menemättä logiikan rajojen ulkopuolelle, että nuo tulivuoret jonakin ajanjaksona ovat toimineet!
- Se on varmaa, mutta kun ne itse saattoivat kehittää palamiseen tarvittavan happimäärän, ei niiden purkaus mitenkään todista kuun ilmakehän olemassaoloa.
- Jatkakaamme sitten, vastasi Michel Ardan, - ja jättäkäämme syrjään tämänlaatuiset todisteet, siirtyäksemme suoranaisiin havaintoihin. Mutta ilmoitan ennakolta, että aion vedota tunnettuihin nimiin.
- Vedotkaa.
- Minä vetoan. Vuonna 1715 tähtitieteilijät Louville ja Halley, tarkatessaan toukokuun kolmantena päivänä tapahtuvaa pimennystä, huomasivat eräitä kummallisen luontoisia salamailmiöitä. Näiden nopeiden ja usein toistuvien valonvälähdysten he katsoivat johtuvan kuun ilmakehässä purkautuvista ukonilmoista.
- Vuonna 1715, vastasi tuntematon, - tiedemiehet Louville ja Halley luulivat kuussa näkyviksi ilmiöiksi yksinomaan maapallollamme tapahtuvia ilmiöitä, sellaisia kuin tulennuolia tai muita, jotka näyttäytyivät ilmakehässämme. Näin ovat tiedemiehet vastanneet, kun nämä seikat esitettiin, ja niin minäkin vastaan heidän kanssaan.
- Jatkakaamme vielä, vastasi Ardan joutumatta hämilleen vastaväitteistä. - Huomasihan Herschel vuonna 1787 suuren joukon valopilkkuja kuun pinnalla.
- Niin kyllä, mutta lausumatta mielipidettään näiden valopilkkujen alkuperästä. Herschel itse ei tehnyt niiden näyttäytymisestä sitä johtopäätöstä, että kuulla täytyisi olla ilmakehä.
- Hyvin vastattu, sanoi Michel Ardan mairitellen vastustajaansa, - huomaan, että olette perin tarkoin perehtynyt kuuta koskevaan tieteeseen.
- Perin tarkoin, hyvä herra, ja voin lisätä, että taitavimmat havaintojen tekijät, ne, jotka ovat parhaiten tutkineet yön aurinkoa, herrat Beer ja Mödler, ovat yhtä mieltä siitä, että sen pinnalta kokonaan puuttuu ilmaa.
Syntyi levotonta liikehtimistä läsnäolijoissa, joihin tuon omituisen henkilön todisteet näyttivät tekevän tuntuvan vaikutuksen.
- Jatkakaamme yhä, vastasi Michel Ardan mitä levollisimmin, - ja siirtykäämme nyt tärkeään tosiseikkaan. Eräs taitava ranskalainen tähtientutkija, herra Laussedat, totesi tarkatessaan heinäkuun 18. päivänä 1860 tapahtuvaa pimennystä, että auringon reunakaistaleen sakarat olivat pyöristetyt ja tylpät. Mutta sellainen ilmiö ei saattanut johtua muusta kuin auringon säteiden taittumisesta niiden kulkiessa kuun ilmakehän läpi, ja sitä on mahdoton toisin selittää.
- Mutta onko asia varma? kysyi tuntematon kiivaasti.
- Ehdottoman varma.
Päinvastainen liike siirsi kokoontuneet jälleen suositun sankarinsa puolelle, jonka vastustaja jäi sanattomaksi. Ardan otti taas puheenvuoron, ja kerskailematta viime voitostaan hän vain sanoi:
- Näette siis, hyvä herra, ettei sovi väittää mitään ehdottoman varmasti ilmakehän olemassaoloa vastaan kuun pinnalla. Se ilmakehä ei ole tiheä, vaan jokseenkin ohut, mutta nykyään olettaa tiede yleensä sen olevan olemassa.
- Ei vuorilla, luvallanne sanoen, intti tuntematon, joka ei tahtonut hellittää mielipiteestään.
- Ei, mutta laaksojen pohjalla eikä muutamaa sataa jalkaa korkeammalla.
- Joka tapauksessa tekisitte viisaasti, jos ryhtyisitte tarpeellisiin varokeinoihin, sillä se ilma on perin ohutta.
- No, hyvä herra, kyllä sitä aina yhdelle ainoalle ihmiselle riittää, sitä paitsi kun kerran olen päässyt sinne ylös, koetan parhaani mukaan sitä säästellä ja hengittää vain juhlatilaisuuksissa.
Ankara naurunremahdus kajahti salaperäisen väittelytoverin korviin. Hän loi katseensa kokoontuneisiin, uhmaten heitä ylpeän näköisenä.