Kirjoitusasetuksia ei voitu päivittää. Lataa sivu uudelleen ja yritä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Tonavan luotsi" Jules Verne ja Michel Verne
Tarkkuuden laskentasäännöt ovat muuttuneet. Tämä harjoitus alkaa uudelleen alusta.
Valmiin harjoituskerran tallennusta ei voitu vahvistaa. Yritä tallentaa uudelleen kirjoittamatta tekstiä uudestaan.
Kirjoitusharjoitus: "Tonavan luotsi" Jules Verne ja Michel Verne
Sanomattakin on selvää, että veneessä siitä hetkestä alkaen vallitsi syvä hiljaisuus. Äänten kaiku säikyttää helposti kalat, ja oikealla kalastajalla on muutakin tekemistä kuin lörpöttely. Hänen pitää tarkata kohonsa kaikkia liikkeitä jotta ei päästä hukkaan juuri sitä hetkeä, jolloin saalis on saatava tarttumaan.
Tämän aamukauden kuluessa Ilja Brusch saattoi olla tyytyväinen. Hän sai parikymmentä sorvaa ja lisäksi tusinan ankeriaita ja muutamia säynäviä. Jos herra Jäger todella oli niin intohimoinen asianharrastaja kuin oli kehunut, hän ei voinut olla ihmettelemättä, kuinka nopeasti ja täsmällisesti hänen isäntänsä käsitteli onkeaan, mikä on muuten välttämätöntäkin tämänlaisia kaloja pyydystettäessä. Aina kun hän tunsi onkeaan nykivän, hän varoi vetämästä saalistaan heti veden pintaan antaen sen rimpuilla syvällä, väsyttää itsensä ponnistelemalla turhaan koukusta irti; hän osoitti siten levollista kylmäverisyyttä, joka on kaikkien maineensa ansaitsevien kalamiesten ominaisuuksia.
Onginta lopetettiin noin kello yksitoista. Kauniina vuodenaikana kala ei näet syö siihen aikaan päivästä, jolloin aurinko on korkeimmillaan ja panee veden pinnan kimaltelemaan. Saalis oli sitä paitsi riittävä. Ilja Brusch pelkäsi sen olevan liiankin runsaan siihen nähden, että Neustadt, johon ruuhi pysähtyi kello viiden maissa, on vain vähäinen kaupunki.
Hän erehtyi. Pari-, kolmekymmentä henkeä oli odottelemassa hänen tuloaan ja tervehti häntä kättentaputuksin, heti kun vene oli köytetty laituriin. Pian hän ei tiennyt, ketä kuunnella, ja muutamassa hetkessä kalat oli vaihdettu kahteenkymmeneenseitsemään floriiniin, jotka Ilja Brusch luovutti herra Jägerille ensimmäisenä osinkona.
Tuntien, ettei hänellä ollut mitään osaa ihmisten ihailuun, herra Jäger oli vaatimattomasti häipynyt kajuuttaan, jonne Ilja Brusch tuli hänen luokseen, heti kun saattoi päästä irti innokkaista ihailijoistaan. Nyt pitikin viivyttelemättä mennä nukkumaan, sillä yö olisi hyvin lyhyt. Ilja Brusch halusi joutua hyvissä ajoin Regensburgiin, jonne oli matkaa lähes seitsemänkymmentä kilometriä. Hän oli sen vuoksi päättänyt lähteä jatkamaan matkaa jo kello yhdeltä aamulla; siten hän saisi aikaa kalastaakin päivän kuluessa, vaikka pitkä taival olikin edessä.
Ilja Brusch sai ennen puoltapäivää kolmisenkymmentä naulaa kaloja, niin että uteliaitten, jotka tungeskelivat Regensburgin laiturilla, ei tarvinnut valittaa nähneensä suotta vaivaa. Yleisön innostus kasvoi silminnähtävästi. Asianharrastajain kesken syntyi paljaan taivaan alla suorastaan huutokauppoja, ja nuo kolmekymmentä naulaa kaloja tuottivat Tonavan Liiton palkinnonsaajalle kokonaista neljäkymmentäyksi floriinia.
Hän ei ikinä ollut uneksinutkaan moisesta menestyksestä ja tuli ajatelleeksi, että oli varsin mahdollista, että herra Jäger lopultakin oli tehnyt mainion kaupan. Jotta tämä seikka kävisi selväksi, nuo neljäkymmentäyksi floriinia oli jätettävä lailliselle omistajalleen, mutta Ilja Bruschin oli mahdoton täyttää tätä velvollisuutta. Herra Jäger oli näet kaikessa hiljaisuudessa poistunut ruuhesta ilmoittaen toverilleen esille jättämässään kirjelapussa, ettei häntä tarvinnut odottaa illalliselle ja että hän palaisi vasta jotensakin myöhään illalla.
Ilja Brusch piti varsin luonnollisena, että herra Jäger halusi käyttää tilaisuutta hyväkseen katsellakseen kaupunkia, joka viidenkymmenen vuoden ajan oli ollut valtakunnan valtiopäivien istuntopaikkana. Kenties hän olisi ollut vähemmän tyytyväinen ja enemmän kummissaan, jos olisi tiennyt, missä toimissa hänen matkustajansa silloin liikkui, ja kuka tämä oikeastaan oli.
"Herra Jäger, Wien, Leipziginkatu 45" oli Ilja Brusch kiltisti kirjoittanut matkustajansa sanelun mukaan. Mutta vieras olisi joutunut hyvin ymmälle, jos kalastaja olisi ollut uteliaampi ja ryhtynyt vuorostaan kuulusteluun.
Ilja Brusch jätti ryhtymättä tähän varokeinoon, jonka oikeutus hänelle kuitenkin oli todistettu, ja tästä laiminlyönnistä oli hänelle tulossa kamalia seurauksia.
Minkä nimen saksalainen santarmi oli lukenut herra Jägerin hänelle näyttämästä passista, ei tiedä kukaan; mutta jos nimi todella oli passin omistajan oikea nimi, ei santarmi ollut voinut siitä lukea muuta kuin nimen Karl Dragoch.
Intohimoinen kalastuksen harrastaja ja Tonavan poliisivoimien päällikkö olivat näet itse asiassa yksi ja sama henkilö. Päätettyään hankkia pääsyn Ilja Bruschin veneeseen, maksoi mitä maksoi, Karl Dragoch, aavistaen voittamattoman vastarinnan mahdolliseksi, oli ryhtynyt sen varalta toimenpiteisiin. Santarmin väliintulo oli ennakolta sovittu ja kohtaus tekaistu kuin teatterissa. Karl Dragoch oli osunut oikeaan, koskapa Ilja Brusch oli jopa katsonut onnen suosioksi sen, että hänellä vaaroissa, jotka hänelle oli paljastettu, oli tämä mahtava suojelija.
Menestys oli niin täydellinen, että Dragoch oli käynyt siitä levottomaksi. Miksi Ilja Brusch oikeastaan oli niin säikähtynyt santarmin käskyä? Miksi hän niin kovin oli peloissaan, että hän uhrasi rakkauden, jota sanoi tuntevansa yksinäisyyttä kohtaan, vaikka siinäkin oli muuten kyllä myös jotakin liioiteltua? Eihän rehellisen miehen toki tarvinnut pelätä poliisikomissaarin eteen astumista. Pahin, mitä siitä olisi voinut olla seurauksena, oli muutaman tunnin, korkeintaan jonkin päivän viivytys, ja kun ei ole kiirettä... Totta kyllä oli, että Ilja Bruschilla oli kiire, ja sekin seikka pani vähän ajattelemaan.
Luulevainen kun oli luonteeltaan, kuten kaikki hyvät poliisimiehet, Karl Dragoch mietiskeli. Mutta hän oli myös liian järkevä antaakseen vähäpätöisten pikkuseikkain, joilla luultavasti oli mitä yksinkertaisin selityksensä, viedä itseänsä harhaan. Hän pani siis yksinkertaisesti nämä pikku huomiot muistiinsa ja kohdisti älynsä voimat siihen pulmaan, jonka oli ottanut ratkaistavakseen ja joka oli vakavampaa laatua.