Henkisten ja ruumiillisten voimien kaikenpuolinen ja sopusointuinen kehitys sekä niiden totuttaminen siveelliseen ja hyötyä tuottavaan työhön on kasvatuksen korkein ja tärkein päämäärä. Vaan tässä tehtävässä on yksipuolisuus aina huolellisesti vältettävä. Meidän ei tule kehittää ja jalostuttaa sieluamme yksinään, eikä myöskään ole huolemme omistettava ainoastaan ruumiillisten ominaisuuksien kartuttamiseen ja harjoittamiseen; koko ihmisolento on sopusuuntaisesti kehitettävä ja kaiken kasvatuksen tulee ohjata tehtävänsä onnellista ratkaisua siihen suuntaan, että terveessä, reippaassa ja työkykyisessä ruumiissa tulee asumaan raitis, siveellinen ja vapaa henki.
Henkisten ja ruumiillisten voimien yksipuolista kohtuutonta rasittamista seuraa säännöllisesti henkinen velttous ja ruumiillinen heikkous sekä kykenemättömyys kaikkeen pontevaan toimintaan. Varsinkin vaarallisia seurauksia tuottaa ylenrasitus sen kehitysajan kestäessä, jolloin ruumis vilkkaimmin kasvaa, sillä silloin henkiset ja ruumiilliset voimat, vähemmin kimmoavaisina, eivät saata varsin suuria ponnistuksia kestää. Epäedulliset ulkonaiset olosuhteet voivat sen ajan kuluessa sekä kehitykseemme että terveyteemme tavallista enemmän turmiollisesti vaikuttaa. Sen vuoksi on kasvatuksessa kaikki ylellinen ponnistus aina huolellisesti vältettävä. Koska kuitenkin kouluajan kestäessä lapsi useinkin on pakoitettu liiankin rasittavaa henkistä työtä suorittamaan, niin tämän kehitysajan kuluessa ruumiin hoidolle ja ruumiillisille harjoituksille on omistettava tarkka huolenpito ja runsas hoito. Tarkoituksenmukaisesti järjestetyt ruumiilliset harjoitukset saattavat näet tehokkaasti vastustaa sekä aivojen että aistinelimien yksipuolista rasittamista seuraavia vaaroja. Tämän ohessa säännölliset liikkeet suoranaisesti kehittävät ruumistamme ja sen ominaisuuksia, joten ne yhteydessä puhtauden, kohtuullisuuden ja riittävän levon kanssa edullisesti vaikuttavat terveyteemme. Erittäin hyötyä tuottaviksi tulevat ruumiilliset harjoitukset, jos niitä ulkoilmassa suoritetaan, sillä keuhkomme saavat silloin runsaamman määrän raitista happikaasua, joka on ruumiimme tärkein ravitsemis-, terveys- ja parannusaine. Ilmastosuhteet täällä kaukaisessa pohjolassa ovat valitettavasti kuitenkin sellaiset, että olemme melkoisen osan vuotta ja, etenkin talvisajalla, suurimman osan vuorokautta pakoitetut oleskelemaan suljetuissa huoneissa.
Saadaksemme tarpeellista vastapainoa liialliselle lukemiselle ja alallaanolemiselle, täytyy meidän sen vuoksi kouluissamme harjoitusaineena käyttää voimistelua, joka on valikoima sellaisia ruumiillisia harjoituksia, mitkä lyhimmässä ajassa saattavat tarkoituksenmukaisesti kehittää ruumistamme ja sen ohessa henkeämmekin.
Suuremmassa määrässä kuin urheilu ja ruumiillinen työ, tarjoaa voimistelu meille sitä paitse monta arvokasta etua. Voimistelua saattaa harjoittaa melkein missä ja milloin tahansa. Se vaikuttaa voimakkaasti, luotettavasti ja kaikenpuolisesti. Sitä saattaa harjoittaa nuori ja vanha, mies ja nainen. Sitä voipi järjestää kaikkien olosuhteitten mukaan sekä eri henkilöitten voiman ja terveyden määrää silmällä pitäen. Se säästää aikaa. Se tuottaa meille voimaa ja notkeutta, terveyttä ja kestävyyttä, rohkeutta ja mielenmalttia, itseluottamusta ja toimintakykyä. -
Suomen kansa on luonnostaan hidas ja saamaton. Jos laajimpiin piireihin voitaisiin levittää intoa ja halua ruumiillisiin harjoituksiin, niin tuo hitaus melkoisesti vähenisi ja kansa tottuisi suurempaan toimeliaisuuteen ja huomaavaisuuteen. Voimistelun merkitys kansakoulun tehtäviin nähden on siis erittäin tärkeä. Asianmukaisesti järjestetty opetus tässä aineessa vaikuttaa useimmista kodeista lähteneitten lasten kehitykseen sangen paljon, varsinkin järjestyshaluun ja kurinpitoon nähden. Samoin se myöskin edistää käsitys- ja toimintakyvyn vilkkautta. Kuten asevelvollislaitoksessamme on kouluissakin voimistelun käytännöllinen puoli kuitenkin aina silmällä pidettävä. Lasten tulee voimisteluharjoitusten kautta saavuttaa voimaa ja notkeutta, kestävyyttä ja ketteryyttä sekä jonkinmoista tottumusta aavistamattomien vastustuksien voittamisessa ja kykyä jokapäiväisten toimien suorittamiseen. Tämän tärkeän päämäärän saavuttaminen käy mahdolliseksi ainoastaan silloin, kun opettaja on tehtäväänsä täydelleen perehtynyt ja opetus niin toimitetaan, että siinä vallitsee hyvä järjestys sekä kaikin puolin mallikelpoinen kurinpito. Kokemus on aina osoittanut, että parhaimmat tulokset saavutetaan, jos järjestys- ja vapaaharjoituksia suorittaessa oppilailta vaaditaan suurta tarkkuutta ja huolellisuutta. Kun opettaja lausuu komentosanansa "huomaa!" ja "perusasento!", niin jokaisen oppilaan tulee sotilaan ryhtiä noudattamalla ja katseensa suoraan eteenpäin luoden jännittää huomionsa ja tarkasti seurata, mitä hänelle ja luokalle tehtäväksi määrätään. Itse liikkeitten suorittaminen on aina tapahtuva voimalla ja pontevuudella. Ensimmäisinä voimisteluvuosina on asentojen ja liikkeitten oikean muodon saavuttaminen pidettävä miltei vähemmän tärkeänä kuin tahdin tarkkuus ja suorituksen pontevuus. Mutta suurta tarkkaavaisuutta vaativien liikkeitten jälkeen on aina harjoitettava hauskoja leikkejä ja ottelun tapaisia liikkeitä, joita tehtäessä lapsille myönnettäköön suurempi vapaus.
Hyvien tuloksien saavuttaminen edellyttää lisäksi vielä, että opettaja voimiensa takaa koettaa täydesti voittaa oppilaittensa luottamuksen ja uskollisuuden. Tässä tarkoituksessa tulee hänen tutkia jokaisen eri oppilaan luonnetta ja mielenlaatua. Yleensä tämä ei ole mahdotonta, eikä edes vaikeaakaan. Etenkin leikkikentällä ja huviretkillä oppii hän helposti oppilaittensa luonteita tuntemaan. Lasten seurassa ollen tulee opettajan kohdella heitä iloisesti ja ystävällisesti. Älköön hän kuitenkaan silloin kertaakaan arvoansa unhottako, sillä siitä saattaisi kurinpito kärsiä. Jos opettaja vaitioloa vaatii, tapahtukoon se vaikka keskellä leikkiä, niin tulee täydellisen äänettömyyden heti vallita. Mutta vaikka kurinpidon yleensä tuleekin aina olla ankaran, niin muistakoon opettaja kuitenkin, ettei hän turhamaisesti saa huomioonsa ottaa sellaisia pieniä ja vähäpätöisiä erhetyksiä, joihin saattaa syynä olla ymmärtämättömyys tahi leikeissä ja kilpailuissa syntyvä hillitsemätön ilo.
Lopuksi on vielä mainittava kolmas, viitatun päämäärän saavuttamisen ehkä tärkein ehto. Voimisteluharjoitukset ovat siten järjestettävät, että lapset niihin ilolla ja halulla ottavat osaa ja että nuorukaisten into säännöllisiin ruumiinharjoituksiin ajan pitkäänkin pysyy elävänä. Valitettavasti on niiden opettajien lukumäärä vallan pieni, jotka kykenevät innostuttamaan oppilaitaan urheiluun ja voimisteluun läpi heidän koko kouluaikansa. Tämä epäkohta johtuu useimmiten siitä, että opettaja liikkeitä valitessaan ja niitä opettaessaan ei tarpeeksi ota huomioonsa eri-ikäisten oppilaittensa erilaista luonnetta ja mielenlaatua. Hän menettelee kerrassaan epäviisaasti, jos hän yhtämittaisesti pitemmän ajan kuluessa pakoittaa lapsia sellaisia liikkeitä harjoittelemaan, mitkä niitä eivät ensinkään miellytä. Jos hän silloin tällöin antaa oppilaittensa voimistelutunnilla vapaasti mielinmäärin harjoitella voimistelutemppuja, niin hän pian on havaitseva, mitkä liikkeet lapsia miellyttävät ja mitkä heistä taas tuntuvat vastenmielisiltä. Tätä huomaustaan tulee hänen käyttää hyväkseen liikunto-ohjelmaa laatiessaan. Mutta tiettävästi on sen kokoonpanossa yksipuolisuus aina vältettävä. Vaihtelevaisuushan miellyttää, semminkin lasta, ja sen vuoksi täytyy opettajan, mikäli mahdollista, yhä muutella tuntiohjelmiaan. Tosin kyllä ennen opitut harjoitukset ovat silloin tällöin uudestaan kerrattavat, mutta opettaja voittaa kaksinkertaisen tuloksen, jos hän oppilailleen usein tarjoaa tehtäväksi jotakin uutta. Vaan jos sitä vastoin samaa ohjelmaa poikkeamatta seurataan viikkokausia, niin tehdään kasvatusopillinen erehdys, jonka seuraukset piankin ilmestyvät siinä välinpitämättömyydessä ja vastahakoisuudessa, jolla lapset tehtävänsä suorittavat. Mitä hyödyttää meitä kaikki ruumiillisen kasvatuksen hyväksi uhrattu työ ja toimi, jos oppilaat pakosta ja vastenmielisesti ottavat harjoituksiin osaa ja sittemmin, koulutyönsä lopetettuaan, tahallaan laiminlyövät kaiken säännöllisen ruumiinhoidon? Koulu on valmistus elämään. Koulussa tulee lapsen oppia ruumiillisia ponnistuksia ja raitista, reipasta elämää rakastamaan. Senpä tähden voimistelutunnit eivät milloinkaan saisi tulla ikäviksi. Samassa kun opettajan tulee voimistelu-ohjelmaa laatiessaan silmällä pitää erilaisten liikkeitten erilaisia vaikutuksia sekä itse opetuksessa noudattaa oikeaa opetustapaa, niin hän on velvollinen kykynsä mukaan järjestämään voimisteluharjoitukset siten, että oppilaat niistä saavat todellista virkistystä sekä sielulleen että mielelleen, eikä ainoastaan kangistuneelle ruumiilleen. Tästä tärkeästä seikasta ei saata kylläksi usein, vakavasti ja pontevasti asianomaisia muistuttaa.
Henkisten ja ruumiillisten voimien yksipuolista kohtuutonta rasittamista seuraa säännöllisesti henkinen velttous ja ruumiillinen heikkous sekä kykenemättömyys kaikkeen pontevaan toimintaan. Varsinkin vaarallisia seurauksia tuottaa ylenrasitus sen kehitysajan kestäessä, jolloin ruumis vilkkaimmin kasvaa, sillä silloin henkiset ja ruumiilliset voimat, vähemmin kimmoavaisina, eivät saata varsin suuria ponnistuksia kestää. Epäedulliset ulkonaiset olosuhteet voivat sen ajan kuluessa sekä kehitykseemme että terveyteemme tavallista enemmän turmiollisesti vaikuttaa. Sen vuoksi on kasvatuksessa kaikki ylellinen ponnistus aina huolellisesti vältettävä. Koska kuitenkin kouluajan kestäessä lapsi useinkin on pakoitettu liiankin rasittavaa henkistä työtä suorittamaan, niin tämän kehitysajan kuluessa ruumiin hoidolle ja ruumiillisille harjoituksille on omistettava tarkka huolenpito ja runsas hoito. Tarkoituksenmukaisesti järjestetyt ruumiilliset harjoitukset saattavat näet tehokkaasti vastustaa sekä aivojen että aistinelimien yksipuolista rasittamista seuraavia vaaroja. Tämän ohessa säännölliset liikkeet suoranaisesti kehittävät ruumistamme ja sen ominaisuuksia, joten ne yhteydessä puhtauden, kohtuullisuuden ja riittävän levon kanssa edullisesti vaikuttavat terveyteemme. Erittäin hyötyä tuottaviksi tulevat ruumiilliset harjoitukset, jos niitä ulkoilmassa suoritetaan, sillä keuhkomme saavat silloin runsaamman määrän raitista happikaasua, joka on ruumiimme tärkein ravitsemis-, terveys- ja parannusaine. Ilmastosuhteet täällä kaukaisessa pohjolassa ovat valitettavasti kuitenkin sellaiset, että olemme melkoisen osan vuotta ja, etenkin talvisajalla, suurimman osan vuorokautta pakoitetut oleskelemaan suljetuissa huoneissa.
Saadaksemme tarpeellista vastapainoa liialliselle lukemiselle ja alallaanolemiselle, täytyy meidän sen vuoksi kouluissamme harjoitusaineena käyttää voimistelua, joka on valikoima sellaisia ruumiillisia harjoituksia, mitkä lyhimmässä ajassa saattavat tarkoituksenmukaisesti kehittää ruumistamme ja sen ohessa henkeämmekin.
Suuremmassa määrässä kuin urheilu ja ruumiillinen työ, tarjoaa voimistelu meille sitä paitse monta arvokasta etua. Voimistelua saattaa harjoittaa melkein missä ja milloin tahansa. Se vaikuttaa voimakkaasti, luotettavasti ja kaikenpuolisesti. Sitä saattaa harjoittaa nuori ja vanha, mies ja nainen. Sitä voipi järjestää kaikkien olosuhteitten mukaan sekä eri henkilöitten voiman ja terveyden määrää silmällä pitäen. Se säästää aikaa. Se tuottaa meille voimaa ja notkeutta, terveyttä ja kestävyyttä, rohkeutta ja mielenmalttia, itseluottamusta ja toimintakykyä. -
Suomen kansa on luonnostaan hidas ja saamaton. Jos laajimpiin piireihin voitaisiin levittää intoa ja halua ruumiillisiin harjoituksiin, niin tuo hitaus melkoisesti vähenisi ja kansa tottuisi suurempaan toimeliaisuuteen ja huomaavaisuuteen. Voimistelun merkitys kansakoulun tehtäviin nähden on siis erittäin tärkeä. Asianmukaisesti järjestetty opetus tässä aineessa vaikuttaa useimmista kodeista lähteneitten lasten kehitykseen sangen paljon, varsinkin järjestyshaluun ja kurinpitoon nähden. Samoin se myöskin edistää käsitys- ja toimintakyvyn vilkkautta. Kuten asevelvollislaitoksessamme on kouluissakin voimistelun käytännöllinen puoli kuitenkin aina silmällä pidettävä. Lasten tulee voimisteluharjoitusten kautta saavuttaa voimaa ja notkeutta, kestävyyttä ja ketteryyttä sekä jonkinmoista tottumusta aavistamattomien vastustuksien voittamisessa ja kykyä jokapäiväisten toimien suorittamiseen. Tämän tärkeän päämäärän saavuttaminen käy mahdolliseksi ainoastaan silloin, kun opettaja on tehtäväänsä täydelleen perehtynyt ja opetus niin toimitetaan, että siinä vallitsee hyvä järjestys sekä kaikin puolin mallikelpoinen kurinpito. Kokemus on aina osoittanut, että parhaimmat tulokset saavutetaan, jos järjestys- ja vapaaharjoituksia suorittaessa oppilailta vaaditaan suurta tarkkuutta ja huolellisuutta. Kun opettaja lausuu komentosanansa "huomaa!" ja "perusasento!", niin jokaisen oppilaan tulee sotilaan ryhtiä noudattamalla ja katseensa suoraan eteenpäin luoden jännittää huomionsa ja tarkasti seurata, mitä hänelle ja luokalle tehtäväksi määrätään. Itse liikkeitten suorittaminen on aina tapahtuva voimalla ja pontevuudella. Ensimmäisinä voimisteluvuosina on asentojen ja liikkeitten oikean muodon saavuttaminen pidettävä miltei vähemmän tärkeänä kuin tahdin tarkkuus ja suorituksen pontevuus. Mutta suurta tarkkaavaisuutta vaativien liikkeitten jälkeen on aina harjoitettava hauskoja leikkejä ja ottelun tapaisia liikkeitä, joita tehtäessä lapsille myönnettäköön suurempi vapaus.
Hyvien tuloksien saavuttaminen edellyttää lisäksi vielä, että opettaja voimiensa takaa koettaa täydesti voittaa oppilaittensa luottamuksen ja uskollisuuden. Tässä tarkoituksessa tulee hänen tutkia jokaisen eri oppilaan luonnetta ja mielenlaatua. Yleensä tämä ei ole mahdotonta, eikä edes vaikeaakaan. Etenkin leikkikentällä ja huviretkillä oppii hän helposti oppilaittensa luonteita tuntemaan. Lasten seurassa ollen tulee opettajan kohdella heitä iloisesti ja ystävällisesti. Älköön hän kuitenkaan silloin kertaakaan arvoansa unhottako, sillä siitä saattaisi kurinpito kärsiä. Jos opettaja vaitioloa vaatii, tapahtukoon se vaikka keskellä leikkiä, niin tulee täydellisen äänettömyyden heti vallita. Mutta vaikka kurinpidon yleensä tuleekin aina olla ankaran, niin muistakoon opettaja kuitenkin, ettei hän turhamaisesti saa huomioonsa ottaa sellaisia pieniä ja vähäpätöisiä erhetyksiä, joihin saattaa syynä olla ymmärtämättömyys tahi leikeissä ja kilpailuissa syntyvä hillitsemätön ilo.
Lopuksi on vielä mainittava kolmas, viitatun päämäärän saavuttamisen ehkä tärkein ehto. Voimisteluharjoitukset ovat siten järjestettävät, että lapset niihin ilolla ja halulla ottavat osaa ja että nuorukaisten into säännöllisiin ruumiinharjoituksiin ajan pitkäänkin pysyy elävänä. Valitettavasti on niiden opettajien lukumäärä vallan pieni, jotka kykenevät innostuttamaan oppilaitaan urheiluun ja voimisteluun läpi heidän koko kouluaikansa. Tämä epäkohta johtuu useimmiten siitä, että opettaja liikkeitä valitessaan ja niitä opettaessaan ei tarpeeksi ota huomioonsa eri-ikäisten oppilaittensa erilaista luonnetta ja mielenlaatua. Hän menettelee kerrassaan epäviisaasti, jos hän yhtämittaisesti pitemmän ajan kuluessa pakoittaa lapsia sellaisia liikkeitä harjoittelemaan, mitkä niitä eivät ensinkään miellytä. Jos hän silloin tällöin antaa oppilaittensa voimistelutunnilla vapaasti mielinmäärin harjoitella voimistelutemppuja, niin hän pian on havaitseva, mitkä liikkeet lapsia miellyttävät ja mitkä heistä taas tuntuvat vastenmielisiltä. Tätä huomaustaan tulee hänen käyttää hyväkseen liikunto-ohjelmaa laatiessaan. Mutta tiettävästi on sen kokoonpanossa yksipuolisuus aina vältettävä. Vaihtelevaisuushan miellyttää, semminkin lasta, ja sen vuoksi täytyy opettajan, mikäli mahdollista, yhä muutella tuntiohjelmiaan. Tosin kyllä ennen opitut harjoitukset ovat silloin tällöin uudestaan kerrattavat, mutta opettaja voittaa kaksinkertaisen tuloksen, jos hän oppilailleen usein tarjoaa tehtäväksi jotakin uutta. Vaan jos sitä vastoin samaa ohjelmaa poikkeamatta seurataan viikkokausia, niin tehdään kasvatusopillinen erehdys, jonka seuraukset piankin ilmestyvät siinä välinpitämättömyydessä ja vastahakoisuudessa, jolla lapset tehtävänsä suorittavat. Mitä hyödyttää meitä kaikki ruumiillisen kasvatuksen hyväksi uhrattu työ ja toimi, jos oppilaat pakosta ja vastenmielisesti ottavat harjoituksiin osaa ja sittemmin, koulutyönsä lopetettuaan, tahallaan laiminlyövät kaiken säännöllisen ruumiinhoidon? Koulu on valmistus elämään. Koulussa tulee lapsen oppia ruumiillisia ponnistuksia ja raitista, reipasta elämää rakastamaan. Senpä tähden voimistelutunnit eivät milloinkaan saisi tulla ikäviksi. Samassa kun opettajan tulee voimistelu-ohjelmaa laatiessaan silmällä pitää erilaisten liikkeitten erilaisia vaikutuksia sekä itse opetuksessa noudattaa oikeaa opetustapaa, niin hän on velvollinen kykynsä mukaan järjestämään voimisteluharjoitukset siten, että oppilaat niistä saavat todellista virkistystä sekä sielulleen että mielelleen, eikä ainoastaan kangistuneelle ruumiilleen. Tästä tärkeästä seikasta ei saata kylläksi usein, vakavasti ja pontevasti asianomaisia muistuttaa.